Atso

Matkat

Helsinki hehkuu valoissa

Julkaistu:

Helsinki laittautuu Itämeren alueen kirkkaimmaksi valokaupungiksi vuoden pimeimpänä aikana. Lux Helsinki tervehtii myös kaupunkiin tulvivia venäläisturisteja.
Lux Helsinki valaisee vuodenvaihteessa keskustan ja Töölönlahden.

Valoteokset muovaavat tunnettuja kohteita ja kaupunkikuvaa uudeksi Töölönlahden ympäristössä ja Senaatintorilla. Lux Helsinki jatkaa aiempien vuosien tammikuun alun valotapahtumaa esittelemällä
monipuolisesti valotaidetta, erityisesti energiaa säästäviä tekniikoita.

Valoinstallaatiot löytyvät Senaatintorilta ja Musiikkitalosta.

Finlandia-talo, Olympiastadionin torni ja Hesperian puisto muuttuvat projisointien ja lyhtyjen kautta uudeksi esteettiseksi elämykseksi.

Lux Helsingin taiteellinen johtaja, professori Markku Uimonen toivoo valoreitin kävijöiden kokevan urbaaneja elämyksiä, jotka voisivat hämmästyttää ja ilahduttaa kulkijaa.

- Teosten mittakaavan vaihtelu installaatioista stadionin torniin tuo esiin valon lukemattomat mahdollisuudet, Uimonen kertoo.

Aloita Senaatintorilta

Valoteoksiin on helppo tutustua kävellen Senaatintorilta Olympiastadionille, esimerkiksi Aleksin joulukadun kautta. Reitti on noin kolme kilometriä. Osa teoksista näkyy esimerkiksi junan ikkunasta.

Senaatintorilla on esillä valotaiteilija Matti Jykylän valoinstallaatio rubix xpress, jossa tunnetun kuution arvoitus ratkeaa valon ja liikkeen avulla.

Ajankohtaista led-teknologiaa hyödyntävän teoksen sisään
mahtuisi 125 000 tavallista Rubikin kuutiota.

Musiikkitalo saa valoteoksensa Mannerheimintien puoleiseen lasikulmaan. Valotaiteilija Mikko Hynnisen ja kanadalaisen kirjailijan Daniel Cantyn Operator iloittelee loisteputkilla ja englanninkielisillä
teksteillä. 70-luvun taskulaskimista tuttu digitaalinen tekstitysestetiikka saa uusia ulottuvuuksia tässä teoksessa, jonka äänimaisemaa voi kuulla talon ulkopuolella.

Finlandia-talon Muuttuva maisema -teoksen tekijä, valotaiteilija Juha Rouhikoski luo kansalliseen arkkitehtoniseen ikoniin ennen kokemattoman tunnelman valoilla ja varjoilla. Rouhikosken valoteos
nostaa rakennuksen esille alati muuttuvasta Töölönlahden ympäristöstä.

Olympiastadionin torni, suomalaisten urheilupyhättö ja koko Helsingin näkyvin maamerkki, saa muuttuvan spektrin muodon. Valotaiteilija Jukka Huitilan Variant Spectrum -teoksessa torni näyttäytyy aivan uudessa asussa.

Uniikkilyhtyjä Hesperian puistoon

Aalto-yliopiston, Teatterikorkeakoulun ja Metropolia ammattikorkeakoulun taideopiskelijoiden suunnittelemat ja energiasäästölamppujen ympärille toteuttamat uniikkilyhdyt koristavat Hesperian puiston puita.

Taiteilija Kaisa Salmi ja Markku Uimonen toimivat hankkeen kuraattoreina. Lantern Park alkaa Finlandia-talolta ja päättyy Kansallisoopperalle, jonka Amfi-teatterissa esiintyy loppiaisen aikaan
Tulisirkus Walkea.

Puistossa on myös valomaalausta, jossa jokainen voi kokea elävällä valolla maalausta.

Ajat:
Lux Helsinki alkaa uudenvuoden aattona 31.12. ja tapahtuma kestää 9. tammikuuta 2012 asti.

Valoteoksia voi katsella nonstop-esityksinä päivittäin klo 16–22. Poikkeuksena on Musiikkitalon teos, joka on esillä koko ajan.

Tulisirkus Walkean esitykset nähdään Kansallisoopperan amfissa 6.–9.1. klo 18.00 ja 19.30.

Amfin lähistöllä on elävällä valolla maalausta 6.–7.1. klo 17–21. Molemmat ovat Hesperian puistossa Töölönlahden rannalla.

  • Suomi
  • Helsinki

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    7. 7

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää