Aatu, Aatto

Matkat

Valikko

Joka päivä kuolee yksi suomalainen ulkomailla

Julkaistu:

Suomalaisia kuolee ulkomailla keskimäärin yksi ihminen päivässä, kertoo ulkoasianministeriön lähetysneuvos Teemu Turunen.

Vuonna 2009 kuolleita oli 373, ja viime vuonna 325. Turusen mukaan suurin osa kuolemista on luonnollisia kuolemia.

- Pääosin ne tapaukset, joissa kuolemalle on joku muu syy, kuten rikos, ovat olleet julkisuudessa esillä.

Fyysisen väkivallan uhriksi joutuu ulkomailla vuosittain noin 60-115 suomalaista.

Eniten suomalaisia kuolee ulkomailla Espanjassa, jossa kuoli viime vuonna 67 ja Thaimaassa, jossa kuolleita oli 42. Omaisten vastuulla on kuljettaa vainaja kotiin. Valtio ei sitä maksa.

Jos omaisilla ei ole varaa kuljettaa vainajaa kotiin eikä matkavakuutusta ole otettu, jää vainaja siihen maahan, jossa hän kuoli. Tapauksia ei ole kuitenkaan monta vuodessa.

Turunen muistuttaa, että matkavakuutus tulisi aina ottaa. Hänen mukaansa suomalaiset ottavat vakuutuksia vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Jopa yli 30 prosenttia matkustaa riskillä.

Kuolleen kuljettaminen Suomeen maksaa esimerkiksi Espanjasta noin 4000-7000 euroa. Loukkaantuneen ambulanssilennon hinta sen sijaan voi kohota jopa 50 000 euroon.

- Aika harvalla sellaisia varoja on yhtäkkiä irrottaa, Turunen toteaa.

Hänen mukaansa suomalaisilla on kuvitelma siitä, että valtio hoitaa matkalaisen kotiin, jos vakuutusta ei ole.

- Oletuksena on, että jonkinlainen big mama hoitaa tilanteen. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta matkastaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    2. 2

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    3. 3

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    4. 4

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    5. 5

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    6. 6

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    7. 7

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    8. 8

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    9. 9

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    10. 10

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    8. 8

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    9. 9

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    2. 2

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    3. 3

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    4. 4

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    5. 5

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    6. Näytä lisää