Ritva

Matkat

Valikko

Lomasaarella riehuu suuri metsäpalo

Julkaistu: , Päivitetty:

Kroatialaisella Bracin saarella riehui lauantaina suuri metsäpalo jo kolmatta päivää.

Palo sai alkunsa saaren lounaispuolelta. Lauantaina sen kerrottiin tuhonneen metsämaata 4000 hehtaarin alalta, minkä lisäksi saarella on kärsitty sähkökatkoksista.

Palossa on kuollut kymmeniä lampaita, mutta muuten kenenkään ei
tiedetä loukkaantuneen. Saaren eteläosista on evakuoitu noin 230 ihmistä, jotka halusivat lähteä omasta pyynnöstään. Suurin osa heistä on turisteja.

Saaren eteläosassa lomailevat suomalaissisarukset Iina-Ruusa ja Oska Pyykkönen eivät ole huolestuneet metsäpaloista.

– Näimme tullessamme isot metsäpalot, mutta täällä ei ole muuta kuin satunnaista savun hajua. Kysyimme asiasta paikallisilta, eivätkä he ole huolissaan, saarella sijaitsevasta Bolin pikkukaupungista tavoitettu Iina-Ruusa Pyykkönen sanoi STT:lle.

Paikallisen median mukaan palon epäillään saaneen alkunsa turistien tekemästä avotulesta. Paksu savu on levinnyt myös lähistöllä sijaitsevaan Splitin kaupunkiin Kroatian rannikolla.

Kroatiassa on ollut hellettä heinäkuun alusta lähtien. Bracin saari on suosittu lomakohde Adrianmerellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    2. 2

      Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

    3. 3

      Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

    4. 4

      Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

    5. 5

      Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

    6. 6

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    7. 7

      Lämmin ilma vyöryy Suomeen – Lounaisosissa lähestytään sunnuntaina hellerajaa

    8. 8

      Hurmaava kertomus Roger Mooren vastauksesta pikkupojalle leviää verkossa – jälleennäkeminen nostatti riemun 23 vuoden jälkeen

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa venäläisille – Asiantuntija: ”Onko tämä jekku?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    3. 3

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    8. 8

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    9. 9

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    10. 10

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    2. 2

      Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

    3. 3

      Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

    4. 4

      Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

    5. 5

      Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

    6. Näytä lisää