Alvar, Auno

Matkat

Helsinki-Vantaalla yhä luvassa lentoperuutuksia

Julkaistu:

Helsinki-Vantaan lentokentältä lähteviä lentoja joudutaan vielä tänään lauantainakin perumaan eilisen ulosmarssin vuoksi.
Ulos marssineet kuormaustyöntekijät ovat palanneet töihin normaalisti tänä aamuna, mutta kentällä on vielä paha matkalaukkusuma.

Finnairista kerrotaan, että tänään joudutaan perumaan vielä joitakin lentoja. Toistaiseksi ei vielä ole tiedossa, mitkä lennot perutaan.

Henkilöstöyritys Baronasta arvioidaan, että kentälle jääneet matkatavarat pystytään palauttamaan parissa päivässä.

Ennalta ilmoittamaton ulosmarssi tapahtui eilen iltapäivällä, mikä aiheutti ruuhkaa matkatavaroiden lastauksessa. Joitain lentoja myöhästyi tai peruutettiin, ja jotkut saapuneet matkustajat jäivät ilman matkatavaroita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaari kertoo, että järjestö seisoo spontaanin ulosmarssin takana. Hän toivoo, että epävirallisia keskusteluja voidaan käydä työnantajapuolen kanssa jo ennen neuvottelujen jatkumista 9. kesäkuuta.

Tiedot Finnairin lennoista löydät täältä.

Finavian sivuilta löydät tietoja myös muiden lentoyhtiöiden lennoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    3. 3

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    4. 4

      179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. 6

      Taas uusi protesti Trumpia vastaan, myös NHL-tähti sivalsi presidenttiä

    7. 7

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    8. 8

      Mikko kiskoi järvestä valtavan hauen napapiirillä – ”Tiesin, että nyt on oikeasti iso kyseessä”

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Elsi, 59, löysi 27 vuotta nuoremman miehen ulkomailta: ”Libidon tarpeet kohtasivat täydellisesti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    7. 7

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    8. 8

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    3. 3

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    4. 4

      179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. Näytä lisää