Jarkko, Jere, Jarno

Matkat

Valikko

Näin vietät kivan loman Roomassa!

Julkaistu:

Vietä ihana kevätviikko romanttisen elokuvan kuvauspaikoilla.
Audrey Hepburnin (1929–1993) ja Gregory Peckin (1916–2003) hurmaava Loma Roomassa -elokuva (1953) saa elokuvayleisön edelleen pauloihinsa. Roomassa valtiovierailulla oleva prinsessa Ann kyllästyy edustamiseen ja lähtee seikkailemaan ikuisen kaupungin kaduille. Hän tapaa amerikkalaisen lehtimiehen, jonka kanssa viettää unelmiensa lomapäivän.

Ohjaaja William Wyler halusi ajan tavasta poiketen tehdä elokuvansa aidossa ympäristössä.

Hänen tyttärensä Catherine Wyler muistelee dokumentissa Remembering Roman Holiday (2002), että Roomassa oli helppo kuvata, sillä kaduilla oli tuolloin pääasiassa vespoja ja vain vähän autoja.
- Hyvistä kuvauspaikoista ei ollut pulaa. Joka kohtausta varten oli vähintään viisi vaihtoehtoa.

Tähtipari ajaa nähtävyydeltä toiselle vespalla, joten elokuvassa on myös ranskalaisen uuden aallon elokuvan tunnelmaa yllättävien käänteidensä vuoksi.

Wyler teki elokuvasta mustavalkoisen, jotta henkilöt ja juoni nousisivat komeaa näyttämöä tärkeämmiksi. Paikan päällä oli kallista kuvata, joten kustannussyytkin saattoivat vaikuttaa valintaan, kuten myös siihen, että prinsessan roolin valittiin vielä tuntematon suuruus. Elokuvasta tuli kuitenkin Audrey Hepburnin läpimurto. Kun elokuvaa aiottiin mainostaa tekstillä Gregory Peck elokuvassa Loma Roomassa. Uutena tähtenä Audrey Hepburn, soitti Peck studiolle:

- Ei se näin voi olla. Tyttö saa Oscarin ensimmäisestä roolistaan. Hänen nimensä on oltava alussa minun nimeni kanssa.

Elokuvan käsikirjoittaja Dalton Trumbo oli Hollywoodin mustalla listalla kommunismiepäilyiden vuoksi. Hänen nimeään ei mainittu elokuvan esittelyteksteissä, ja hän sai tunnustuksen elokuvan käsikirjoittajana vasta neljänkymmenen vuoden päästä.

-  Wyler oli ennakkoluuloton ohjaaja, joka halusi antaa vankilassa istuvalle kirjailijalle mahdollisuuden. Trumbo sai työstään 50000 dollaria, jolla pystyi elättämään perhettään myös vankilasta, kertoo tuottaja Molly Haskell.

KÄY ELOKUVAN TÄHTIKOHTEISSA

1. Palazzo Barberini

Prinsessan karkumatka alkaa, kun hän kiipeää yöllä maansa suurlähetystön ikkunasta ulos ja piiloutuu tavarankuljetusautoon. Auto ajaa ulos komeasta portista.

Mahtisuku Barberinin vuonna 1633 valmistuneessa barokkipalatsissa on merkittävä taidemuseo. Siellä näkee muun muassa Caravaggion mestariteoksen Judith ja Holofernes, jossa Judith on juuri leikannut Holoferneksen kurkun auki veitsellä. Suuren juhlasalin katon kolmiulotteiselta näyttävä fresko ja Borrominin suunnittelema ilmava portaikko ovat näkemisen arvoiset. Palazzo Barberini, Via delle Quattre Fontane, 13, Metro Barberini.

2. Forum Romanum

Tähtiparin ensimmäisellä tapaamisella on arvokas näyttämö: Prinsessa Ann nukkuu Forum Romanumia ympäröivän aidan katveessa, kun lehtimies Bradley saapuu paikalle.

Forum Romanum oli muinaisen Rooman ydin, jonka ympärille muu kaupunki kehittyi. Sieltä hallinnoitiin valtakuntaa, käytiin kauppaa ja harjoitettiin uskonnollisia menoja. Alue on yksi Rooman ykkösnähtävyyksistä.

Aita, jolle prinsessa uinahti, saattoi olla rakennettu vain filmaustarkoitusta varten. Nykyisin paikalla on korkeampi tiilimuuri ja umpikujamainen katu on suljettu autoliikenteeltä.

3. Via Margutta, 51

Lehtimies Joe Bradleyn asunto sijaitsee elokuvassa Via Margutta -kadulla Espanjalaisten portaiden tuntumassa. Bradley antaa aamulla rahaa prinsessalle, jotta tämä pääsee takaisin "kotiinsa". Yläpuolella on parveke, jolta Bradleyn vuokraisäntä tarkkailee tilannetta.

Viehättävän pittoreskilla kadulla on taidegallerioita, antiikkikauppoja ja taiteilija-ateljeita. Federico Fellini asui numerossa 110 vaimonsa
Giulietta Masinin kanssa. Kuuluisa näyttelijätär oli Fellinin elokuvan
La Strada - Tie (1954) päätähti.

4. Fontana di Trevi

Kaupunkia ihaileva prinsessa päätyy Rooman kuuluisimmalle suihkulähteelle Fontana di Treville. Hän menee parturiin lyhentääkseen hiuksensa. Toisella puolella suihkulähdettä Bradley yrittää pihistää koulutytöltä kameran tallentaakseen prinsessan seikkailut lehtijuttuunsa.

Koulutyttöä esitti elokuvan ohjaajan William Wylerin nuorempi tytär, isosisko Catherine taas pyytää opettajaa apuun. Hän nauroi myöhemmin, että muut tytöt saivat kohtauksestaan kukin 30 dollaria, mutta sisarukset vain tuhat liiraa, eli 1,5 dollaria. Fontana di Trevistä tuli legendaarinen elokuvan La Dolce Vita - ihana elämä (1960) kohtauksessa, jossa Anita Ekberg kylpi siinä.

5. Espanjalaiset portaat

Ann istahtaa Espanjalaisille portaille jäätelölle. Bradley saapuu ja tarjoutuu prinsessan lomapäivän seuralaiseksi.

Piazza di Spagnalta nousevat Espanjalaiset portaat vetävät turisteja puoleensa. Aukio on saanut nimensä siellä sijaitsevasta Espanjan Vatikaanin suurlähetystöstä. Matkailijoiden suosiossa se on ollut 1600-luvulta lähtien.

6. Pantheon

Ann ja Bradley käyvät kahvilassa Pantheonin katveessa. Pantheon on Rooman parhaiten säilynyt antiikinaikainen temppeli. Sen rakennutti keisari Hadrianus 118-125. Kohtaus kuitenkin kuvattiin Cinecittàn studiossa.

7. Colosseum

Pariskunta viilettää vespallaan kohti yhtä maailman tunnetuinta turistikohdetta, Colosseumia. Vuonna 80 valmistuneeseen Rooman suurimpaan amfiteatteriin mahtui 70 000 katsojaa.

8. Piazza Venezia

Vespalla kaahaava pariskunta aiheuttaa liikennekaaoksen muun muassa Piazza Venezialla. Aukiota hallitsee Italian yhdistäjän, kuningas Vittorio Emanuele II:n monumentti. Roomalaiset kutsuvat rakennusta kermakakuksi - tai vielä tuttavallisemmin tekohampaiksi.

9. Bocca della Verità

Totuuden suu on miehen kasvoja kuvaava pyöreä marmorinen laatta Santa Maria in Cosmedinin kirkon eteiskäytävässä. Sen epäillään olevan antiikin aikaisen viemärin luukku. Uskomuksen mukaan avoinna oleva suu puraisee valehtelijan käden poikki, joten sillä on testattu muun muassa aviopuolisoiden uskollisuutta.

Kuvauspaikalla Peck teki Hepburnille yllätyksen, joka ei kuulunut käsikirjoitukseen. Samalla kun hän otti kätensä pois Totuuden suusta, hän vetäisi kätensä piiloon hihan sisään.

Audrey vain huusi ja sekosi täysin. Se kohtaus meni yhdellä otoksella purkkiin, Peck naureskeli vuosikymmeniä myöhemmin. Bocca della Veritàsta on tullut viime vuosina liukuhihnamainen turistipyydys, johon jonotetaan. Kun tulee sinun vuorosi, nähtävyyden vieressä päivystävä mies ottaa kamerasi, pyytää laittamaan käden Totuuden suuhun ja nappaa tottuneesti kuvan.

10. Castel Sant'Angelo

Ann saapuu illalla Tiberin rannalla sijaitsevalle tanssilavalle parturin kutsusta. Paikalla syntyy kaaos, kun prinsessan turvamiehet yrittävät viedä sankarittaren mukanaan. Molemmat kavaljeerit, lehtimies ja parturi, taistelevat kaunottaren puolesta, ja lopuksi Ann ja Joe hyppäävät jokeen.

Toisella puolella Tiberiä näkyy jykevä Castel Sant'Angelo, joka rakennettiin vuosina 120-139 Keisari Hadrianuksen hautapaikaksi. Nykyään joen ranta on mutainen ja haiseva. Kannattaa vierailla mieluummin Castel Sant'Angelon museossa, jonka kattoterassilta on upea näköala yli Rooman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. Näytä lisää