Armas

Matkat

Valikko

Matkailupomo tilittää: Vallanpitäjät aiheuttavat kärsimyksiä kreikkalaisille!

Kreikkalaisena minulla on oikeus olla vihainen, Evangelos Patouchas sanoo jäätävän rauhallisesti.
Evangelos Patouchasilla nimittäin on varaa sanoa, jos kenellä. Hän tuntee kotimaansa Kreikan, Kreikan matkailun, suomalaiset, jopa ravintolabisneksen. Koulutukseltaan hän on valtiotieteilijä, niitä Platonin perillisiä.

Patouchas veti Kreikan valtion matkailutoimistoa Suomessa vuodesta 1985, väliin jäi viiden vuoden tauko matkatoimiston palveluksessa. Nyt hänellä on oma ravintola El Greco Helsingin Töölössä.

Hän on vapaa sanomaan. Vapaa valtion palveluksesta.

 - Olen vihainen siitä, mitä 30 vuotta yhtä mittaa Kreikkaa hallinneet vallanpitäjät ovat saaneet aikaan; mitä kärsimyksiä he ovat tavallisille kreikkalaisille aiheuttaneet. Nyt nämä samat ihmiset ovat pelastamassa maata. Tämä on historian karikatyyriä, täydellistä suomea puhuva Patouchas sanoo.

Hän tarkoittaa sitä, että maa tärväsi rahansa – ihmisten rahat – kiltayhteiskunnan ylläpitoon. Sen, jossa 20 vuotta yksityistä työnantajaa palvellut henkilö saattoi päästä nelikymppisenä eläkkeelle. EU riensi apuun – ja ”pelastus” tulee siis vanhan vallan populistisin voimin.
Mies hymähtää.

- Olen hyvin vihainen myös viime kesän tapahtumista.

Mielenosoituksissa olivat ne, jotka puolustivat näitä etujaan. Patouchas on kiukkuinen siitäkin, että Kreikka jäi yllättäen pois Pohjoismaiden suurimmasta messutapahtumasta Matka 2011:sta.

Maan oli tarkoitus tehdä come back vuoden poissaolon jälkeen. Vaan ei – ulkoministeriön ylväät nenät nousivat pystyyn Makedonian takia, ja Kreikka jäi viime tipassa tulematta messuille.

-  Kreikalla ei ole varaa leikkiä, vaikka en uskokaan, että se näillä tempauksillaan pystyy tuhoamaan matkailubisnestään.

Matkailu on nimittäin se, millä Kreikka elää. Poliitikot eivät voi viedä pois saaristoa, Välimerta, hyvää ruokaa, ihmisten luonnetta. Ja me suomalaiset rakastamme Kreikkaa.

-  Olen kotoisin Spartan alueelta, siksi viihdyn Suomessa, Patouchas virnistää.

Mikä on tämä Makedonian juttu? Valtiotieteilijä voisi pitää tilanteesta tunnin esitelmän. Patouchas ei sellaiseen lähde. Liian monimutkainen juttu.

- Kreikan olisi pitänyt olla Helsingissä. Matkailumiehenä tiedän, että tällä on mahdollisuus kostautua. Suomi on tunnustanut Makedonian, mutta Kreikan hallitus vaati, että maa osallistuu messuille YK-nimellä Former Republic of Yugoslavia, Makedonia.

Se on meille tuttu euroviisuista. Patouchas korostaa, että kukin maa tulee messuille kunnioittamaan isäntää läsnäolollaan. Messut on paikka, minne ihmiset tulevat hakemaan tietoa. Suomalaiset ovat asiakkaita.
Kreikan historia yltää hirmuisen pitkälle ennen ajanlaskun alkua.

Patouchas luettelee täsmällisesti nykyhistorian kipupisteet vuodesta 1821, jolloin vapautussota ottomaanien kanssa alkoi.

Tämänhetkiset rajat muodostuivat Pariisin rauhassa 1947. Silloin Kreikka sai mm. Kosin ja Rodoksen, Turkin rannikon turistisaaret, jotka Italia oli vuokrannut Turkilta.

Raja Turkin kanssa oli vedetty 1922: seurauksena oli väestönsiirto ja puolentoista miljoonan siirtolaisen massa, josta Suomella on rauhanteon jälkeen noin viidenneksen kokemus.

Ja oli vielä katkera sotilasvallankaappaus noin 40 vuotta sitten.
 Matkailumies on leppymätön Georgios Andreas Papandreun johtamalle sos.dem. -hallitukselle niin kuin edellisillekin hallituksille. Patouchas kutsuu niitä poliittiseksi eliitiksi, joka on ollut kyvytön tekemään välttämättömiä uudistuksia, ja jonka hallinnon myötä osalta kansaa katosi moraali, etiikka ja arvot.

-  Suomi selvisi 1900-luvun alun lamasta, koska täällä oli kykyä kehittää uutta, Nokiat ja muut. Kreikassa on yksi vahva teollisuudenala. Se on kauppamerenkulku, joka hallitsee 16 prosenttia maailman meristä. Mutta se ei tuo koko rahamäärää Kreikkaan.

Kreikka on vuoristoinen, kivinen maa, jonka pitäisi elää maataloudestakin. Melko monta litraa oliiviöljyä pitäisi myydä, Patouchas pudistaa päätään.

Mutta hän uskoo kreikkalaiseen ihmiseen, yrittäjään, joka tekee työtä elämänsä loppuun.

 - Viisi vuotta, ja sitten olemme kuivilla. Näin otaksun.
Tiina Vahtera

Suomalaisten rakastama Kreikka vaikeuksissa

Suomalaisten rakastama Kreikka vaikeuksissa

Kreikan budjettialijäämä oli 12,7 prosenttia bkt:stä.
EU-maat, myös Suomi, ovat luvanneet antaa lainaa Kreikalle. Suomelta tulee 1,5 miljardia.
Suomi joutuu tukemaan Euroopan vakausrahastoa antamalla sille takuita.
Viime vuoden kevätkesällä kreikkalaiset nousivat kaduille mellakoimaan. Mielenosoitukset jatkuivat joulukuussakin.
Tammikuussa 2011 Suomelle rakkain turistimaa Kreikka jäi pois matkamessuilta, koska Makedonia oli mukana. Makedonia on nousevia matkailumaita.
Kreikan lomasaaret Rodos ja Kreeta ovat yhä kärjessä muun muassa Finnmatkojen ensi kesän varauslistoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    3. 3

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    4. 4

      Tiilimuuri kaatui itsestään koulun pihalla Torniossa – ”Se on hyvin mystinen tapahtuma”

    5. 5

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    6. 6

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

    9. 9

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    10. 10

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    3. 3

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    4. 4

      Tiilimuuri kaatui itsestään koulun pihalla Torniossa – ”Se on hyvin mystinen tapahtuma”

    5. 5

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    6. Näytä lisää