Vappu

Matkat

Valikko

IS testasi Lontoon uudet kaupunkipyörät

Vihdoinkin! Lontoo on saanut kauan odotetut vuokrapyörät.
Pormestari Boris Johnson ilmoitti jo vuosi sitten Lontoon ottavan mallia Pariisissa kolme vuotta toimineesta systeemistä. Kaikki halukkaat voivat vuokrata polkupyörän ympäri kaupunkia sijoitetuista pyörätelineistä - mutta sehän on suomalaisille tuttua jo Helsingistä takavuosilta.

Lontoon keskustassa pyörätelineitä on 400 ja pyöriä 6000, eli kaikille halukkaille pitäisi riittää pyörä.

Systeemi on yksinkertainen. Vuokran voi maksaa joko etukäteen rekisteröitymällä Lontoon liikenteen nettisivuilla ja antamalla luottokorttitietonsa.

Näin telineeseen saa oman avaimen ja alennuksen vuokrasta.
Vuokran voi myös maksaa pyörätelineessä sijaitsevassa kortinlukijassa.
Luottokorttitietoja tarvitaan vuokran maksamiseen sekä takuuksi siitä, että pyörät palautetaan. Varkaudet yritetään estää sillä, ettei pyörissä ole lainkaan lukkoja.

Vuokraaja on koko ajan vastuussa pyörästään. Kadonneesta pyörästä joutuu maksamaan 359 euron sakon. Pyörän voi palauttaa mihin tahansa telineeseen.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana huvi on ilmaista, mutta sitten alkaa mittari raksuttaa: tunti maksaa punnan, puolitoista neljä puntaa ja kaksi tuntia kuusi puntaa.

Edullisimmaksi tulee palauttaa pyörä puolen tunnin kuluttua ja ottaa uusi viiden minuutin paussin jälkeen!
Näin seuraava puolituntinen on taas ilmainen - vaikka koko päivän.
Kolmivaihteinen pyörä on melko painava, ja ajaminen sillä tuntuu turvalliselta. Satulaa voi nostaa ja laskea, ketjuissa sekä takapyörässä on lokasuojat.
Ohjaustangon etutelineeseen mahtuu kassi.

Kypärää ei pyörien mukana tule, mikä onkin koko systeemin heikoin lenkki. Lähteäkö Lontoon vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ilman kypärää vai hankkiako se itse?

Puoli tuntia riittää hyvin vuokrapyörällä ajeluun, sillä polkeminen raskasta. Ykkösvaihdetta tarvitaan tuskin lainkaan. Kolmosella ei pääse kovinkaan lujaa.

Mutta käytännöllinen pyörä on. Aika näyttää, ovatko ne tulleet jäädäkseen. Koeajon perusteella antaisin kahdeksan pistettä kymmenestä.

  • Lontoo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    3. 3

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    5. 5

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    6. 6

      Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

    7. 7

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    8. 8

      Euroopasta löytyi Kim Kardashianin kaksoisolento! Poseeraa kuvaajille valkoinen, märkä toppi muotojensa peittona

    9. 9

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    10. 10

      Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    7. 7

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    8. 8

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    3. 3

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    5. 5

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    6. Näytä lisää