Miia, Mira, Mirva

Matkat

Valikko

Frankfurtin kenttä suljettiin taas aamulla

Saksan päälentokenttä Frankfurtissa jouduttiin tiistaina aamulla jälleen sulkemaan liikenteeltä uusien lumisateiden vuoksi.
Lentokentän viranomaisten mukaan lennot peruttiin kello 6:n jälkeen aamulla.

Yksi kiitoradoista saatiin käyttöön noin kello 9.30 ja työntekijät ponnistelevat saadakseen myös muut kiitoradat puhtaiksi lumesta ja jäästä.

Kuitenkin noin 300 lähtevää ja saapuvaa lentoa jouduttiin tiistaiaamuna perumaan.

Euroopan kolmanneksi vilkkain Frankfurtin kenttä on Lontoon Heatrow'n ohella kärsinyt eniten keskistä Eurooppaa vaivaavista runsaista lumisateista.

Lentokentän tiedottajan Robert Paynen mukaan noin 450 henkilöä puhdistaa lunta kentältä kellon ympäri.

Kilometrin ihmisjono juna-asemalla

Heatrow'n kentän nettisivut lupaavat tiistaina toimivansa "rajoitettujen lentoaikataulujen" mukaan.

Vain yksi Heathrow'n kiitoradoista on käytössä. Sen kautta pystytään lentämään noin kolmannes lennoista keskiviikkoaamuun mennessä.

Matkustajia kehoitetaan olemaan tulematta lentokentälle, jolleivat he ole ensin tarkistaneet, että heidän lentonsa toteutuu.

Lontoossa myös Kanaalin alittavaan Eurostar-junaan on massiivinen jono.

Ranskaan ja Belgiaan suuntavia junia jonotti St Pancrasin asemalla noin kilometrin mittainen ihmismassa kello 10 aikoihin tiistaina.

Eurostar kehoittaakin junamatkustajiaan perumaan matkansa tulevina lähipäivinä, mikäli matka ei ole aivan välttämätön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

    6. 6

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

    6. Näytä lisää