Kullervo

Matkat

Tallinnasta Tarttoon

Julkaistu:

Lähde Tallinnasta niin huomaat, että Viro on aika iso maa.

Tien päälle

Tallinnasta Tarttoon sujauttaisi reippaassa kahdessa tunnissa, jos ruuhkia ei olisi ja jos peltipoliisit eivät vahtisi nopeuksia.

EU-rahoilla ehostettu maantie sivuuttaa vanhan Mäon risteyksen, jonka kahvilat, baarit ja huoltamot kärvistelevät nyt asiakaskadossa.

Ilta-Sanomat esittelee yhden verrattoman yösijan ja mielenkiintoisimmat pysähdyspaikat. Näiden takia matkaan kannattaa varata reilut kolme tuntia.

Ja onhan sitä Viroa vielä Tarton takanakin: vaikka Otepää tai Setumaa.

Yö kartanossa

Eiveren kartanolle pitää poiketa neljä kilometriä päätieltä. Määränpäässä on linnamainen rakennus, jota suomalainen Janne Lahti on isännöinyt vaimonsaIsan kanssa seitsemän vuoden ajan.

- Paettiin kiirettä, mutta eihän tämäkään helppoa ole ollut.

Kun Lahdet lähtivät Suomesta, he myivät mökkinsä ja 300 neliön talon Kirkkonummelta. Alkoi uusgoottilaisen kartanon entisöinti.

Ajattelimme naiivisti, että talokaupoista saadut rahat riittävät, mutta pankinjohtajan puheilla piti käydä.

Paikka on ollut auki kolme vuotta, ja palvelee liikeasiakkaita, kokousmatkailijoita ja metsästäjiä Argentiinaa myöten.

Matkailija voi yöpyä herroiksi kartanossa. Varmista etukäteen, että tilaa on, koska 1800- ja 1900-lukujen taitteen tyyliin sisustettuja vierashuoneita on vain viisi.

Lahdet kasvattavat lampaita, vuohia ja kanoja. Juurekset tulevat takapihalta, perunat naapurilta ja kaikki muukin läheltä. Oma vuohenjuusto sulaa suloisesti punajuurikeittoon!

Virolaista lähiruokaa

Põhjakan kartano on aivan tien poskessa. Tieto siitä on levinnyt kuulopuheena, eikä paikan ole tarvinnut mainostaa.

Kaikki alkoi siitä, että kolme kokkia - Märt Metsallik, Ott Tomik ja Joel Kannimäe - heittivät hyvästit Tallinnan hälinälle.

He saivat kartanon vuokralle ilmaiseksi viideksi vuodeksi, kunhan vain pitävät sen kunnossa ja investoivat siihen lisää.

Kolmikko on tehnyt totta siitä, mistä Jamie Oliver saarnaa. He tekevät paikallisen ala-asteen ruoan paikallisista raaka-aineista.

Päärakennuksesta on maalattu vasta sisäänkäynti. Salien seinät on raapattu paljaiksi. Keskimmäisen salin levysoittimessa pyörivät neukkuaikaiset Melodian levyt. Keittiössä tirisevät pannut ja porisevat kattilat oikealla tulella.

Lähiruoka vaihtuu päivittäin. Silakka tulee toki mereltä, ja kokit kehuvat nappaavansa parhaat kalat etelästä pääkaupunkiin ajavien kalastajien kuormasta.

Ma-ti kokit vetävät henkeä. Paikka on auki kello 10-20, keittiö pitää väliajan kello 15-16.

Perinteinen viinikellari

Põltsamaan viinikellari sijaitsee kaupungin keskustassa linnan uumenissa. Talven se on kiinni, mutta yhdellä soitolla saa pienellekin porukalle järjestymään maistelun,dekusteerimisen, kuten virolaiset sanovat.

Täällä pääsee jopa virolaisten ehtoollisviinin makuun. Se on Põltsamaa Punane.

Vuosikertoja tulee maisteltavaksi harvoin. Edellinen on Põltsamaa Tõmmu vuodelta 2002. Kenties seuraavaksi varttuu Põltsamaa Kuldne 2005.

Viinikellari on osa paikkakunnan perinteistä ruokateollisuutta, joka tunnetaan kurkkusäilykkeistään, ketsupeistaan ja tajuttoman vahvasta sinapistaan.

Nyt tehtaat omistaa Felix Abba. Sen myymälä on linnan portinpielessä ja sieltä saa myös konsernin suomalaisia Panda-makeisia.

Pythonia ja karhua

Adaveren lihapuoti löytyy neuvostoaikaisesta suurmaatalousmiljööstä. Kukapa olisi menneinä vuosina uskonut, että täältä voi ostaa pythonia. Luitte oikein: pythonia - siis sitä käärmettä.

Niin maailma muuttui, kun helsinkiläinen Veijo Votkin osti perheyritykselleen Adaveren Lihakombinaatin kaksi vuotta sitten. Votkinin kansainvälistymisen syynä oli riista.

Chef Foodsin puodin lihavalikoima kattaa perinteiset metsäneläimet: villisiat, hirvet ja karhut. Karhuja on tiskiin kaatunut tänä vuonna jo 17.

Tartossa

Tarton kaupunki on samaan aikaan nuorekas ja perinteinen. Kumpikin on yliopiston ansiota.

Tartto on myös hyvän maun kaupunki. Sen parhaat kahvilat ja ravintolat ovat Crepp, Truffe, Dorpat, Werner, Vilde, la Dolce Vita, Atlantis ja Volga.

Kaupungin liepeiltä löytyy jättimarketti Lõunakeskus, mutta shoppailu Rüütli-kadulla on jotain ihan muuta.

Oikeita putiikkeja, uutta ja vanhaa - eikä vain turisteille suunnattua.

Rüütli-kadun Creppin toisessa kerroksessa pääsee tässä kuussa keskiviikkoisin ja torstaisin vielä syvemmälle Viroon.

Ravintola tarjoaa lounasaikaan setukaisten seisovan pöydän. Rajan jakaman Setumaan keittiöllä on samoja vivahteita kuin karjalaisella keittiöllä: uuniruokia, piirakoita, munavoita, hunajaista limppua jne.

Ja jos joku jostain syystä tarjoaa setujen pontikkaa, hansaa, älä sano kiitos ei, älä puistele päätäsi, älä selittele autoilulla. Ole yhtä ystävällinen, ota lasi hetkeksi käteen. Jos et juo, nosta lasia ja kiitä antaessasi takaisin.

Otepäällä

Otepään suomalaiset tietävät, vaikka eivät olisi koskaan siellä käyneetkään. Kiitos hiihdon.

Etelä-Viron kumpuilevat järvimaisemat hivelevät suomalaisen silmää neljänä vuodenaikana.

Välisesongit ovat väljiä perinteisessä Pühajärven Spassa ja uudessa GMP Clubhotellissa, joka on noussut funkkisravintola Pühajärven viereen. Spa vihertää ympäri vuoden, sillä siitä tuli tänä vuonna virallisesti hyväksytty luomuruokaa tarjoava ravintola.

Funkkisravintola yllättää tässä kuussa potkallaan, joka osallistui virolaisten ravintoloiden "Sika kärsästä saparoon" -kilpailuun. Savunmakuiselle potkalle kalpenevat Baijerin parhaat Schweinhaxetkin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  3. 3

    Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  7. 7

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  8. 8

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  9. 9

    Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

  10. 10

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  8. 8

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  3. 3

    Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. Näytä lisää