Alvar, Auno

Matkat

Suomalaiset pelaavat jalkapalloa Etelämantereella

Julkaistu: , Päivitetty:

Etelänapaa kohti hiihtävä suomalaiskaksikko Poppis Suomela ja Pasi Ikonen ovat olleet suksilla nyt reilut kaksi viikkoa. Reissu on edennyt tähän asti suunnitelmien mukaan, ilman mitään ylimäääräisiä yllätyksiä.

- Mukavasti meillä menee. Kilometrejä on kertynyt kivasti, ja tällä vauhdilla pysymme suunnitellussa aikataulussa, Suomela iloitsi torstai-iltana satelliittipuhelimen välityksellä Etelämantereelta.

- Terveyskin on pysynyt hyvänä. Jotain pientä kolotusta ja rakkoja toki on, mutta ei mitään sellaista, mitä emme olisi osanneet odottaakin.

Suomela arveli ennen reissun alkua, että yksi naparetken suurista haasteista on henkinen puoli. Miten pää kestää yksinäisen puurtamisen valkoisessa autiudessa? Entä yhden ja saman kaverin naaman tuijottaminen kellon ympäri useiden viikkojen ajan?

- Emme ole vielä joutuneet riitoihin, Suomela naurahti.

- Eikä jaksamisen suhteen ole muutenkaan ollut ongelmia. Joskus kun hiihtää viidettä tuntia surkeassa kelissä, niin voi tuntua että vielä viisi tuntia, ja sitten sama huomenna ja sitä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Mutta kyllä se menee ohi.

Suomela arvelee kuitenkin, että väsymys iskee varmasti jossain vaiheessa.

- Veikkaisin ensi viikkoa, kun puoliväli lähestyy. Se on varmasti paha paikka, sen jälkeen sitten jo näkee lopun ihan eri tavalla, Suomela uskoi.

Kaksikko on keksinyt myös hyviä konsteja pitääkseen mielensä iloisena ja virkeänä.

- Viime viikolla pelasimme rantajalkapalloa, meillä kun on yksi pallo mukana. Siinä sai kyllä olla tarkkana, pallo lähti aika vauhdilla tuulen mukana.

- Ja yhtenä päivänä rakensimme kahvilan pöydän ja jakkarat, jotta saimme juoda kahvit pöydän ääressä, Suomela naurahti.

Hiihtovauhti
paranee

Ensimmäinen viikko meni suomalaiskaksikolta totutellessa ja vauhtia tunnustellessa, mutta nyt vauhti on nousussa. Päivän hiihtomatkat ja -ajat ovat jo pidentyneet.

- Alussa hiihdimme puolitoista-kaksi kilometriä tunnissa, nyt menee jo kolme, kolme ja puolikin kilometriä tunnissa. Ja kunhan ahkio matkan edetessä kevenee, niin vauhti nousee yhä ja hiihtotuntejakin tulee lisää, Suomela sanoi.

Vaikka Etelämantereella on samaan aikaan muutamia muitakin retkikuntia suuntaamassa kohti napaa, ovat suomalaiset lähdön jälkeen taittaneet matkaa käytännössä täysin yksin. Viime viikolla he näkivät parina iltana jonkun matkan päässä teltan ja koukkasivat sitä kautta.

- Se oli yhdysvaltalainen yksinhiihtäjä. Kävimme moikkaamassa ja vaihdoimme muutaman sanan siinä hänen teltallaan, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Nyt jenkin ja suomalaisten reitit eroavat sen verran, että loppumatkalla Suomela ja Ikonen eivät odota kohtaavansa ketään.

Lumen koostumus on paikoitellen hidastanut suomalaisten matkantekoa. Tuulen mukana siirtynyt uusi lumi on kuin hiekkaa.

- Se on sellaista kitkaista murua, tarraa hyvin kiinni suksen pohjaan. Jäisellä ja kovalla hangella ahkio liukuu sitten kyllä mukavasti, Suomela kuvaili.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  2. 2

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  3. 3

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  4. 4

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  5. 5

    Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

  6. 6

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  7. 7

    Joukkotappelu Helsingin keskustassa – todistajat: HJK:n ja Ilveksen kannatus­huudot johtivat veriseen käsirysyyn

  8. 8

    Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  9. 9

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  10. 10

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  2. 2

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  3. 3

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  4. 4

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  5. 5

    Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

  6. Näytä lisää