Mauno, Maunu

Matkat

Saksa suosituin autolomalla

Julkaistu:

Autoliiton tutkimuksen mukaan automatkailijat matkustavat mieluiten Saksaan.

Viimevuotinen ykkönen Ruotsi oli nyt toiseksi suosituin. Muita suosikkeja olivat Norja, Viro, Ranska ja Italia.

Ruotsi on suomalaisten yleisin läpikulkumaa. Vuonna 2008 siellä kävi 46 prosenttia vastaajista. Saksa on kakkosena.

Helsinki-Tallinna oli viime vuonna automatkailijoiden yleisin lähtöreitti. Toiseksi suosituin yhteys oli Helsinki-Saksa, joka on lisännyt suosiotaan. Lautta Turusta Tukholmaan on pudonnut kolmanneksi.

Viime kevään ja kesän kallis bensa ja varustamoiden kilpailu matkustajista saattoivat vaikuttaa lähtöreitin aloitukseen.

Yleisin matkan pituus oli 2001-4000 kilometriä. Autolla liikuttiin 2000-3000 euron matkabudjetilla.

SAKSA YKKÖNEN MYÖS YHDISTELMÄNÄ

Saksa on myös suosituin lento- ja autolomayhdistelmän kohdemaa.

Niin sanotussa fly & drive -matkailussa toiseksi on noussut viime vuoden nelonen, Italia.Espanja ja Itävalta jakavat kolmannen sijan.

Lähtökentistä suosituin oli Helsinki-Vantaa ja lentoyhtiöistä Finnair 45 % osuudella. Finnairin viime vuodesta on kuitenkin hävinnyt 10 prosenttiyksikköä.

Turvallisuusmäärätyksistä kritisoitiin eniten nesteiden rajoituksia käsimatkatavaroissa.

Tutkimuksen teki TourNet.

  • Eurooppa
  • Automatka
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  3. 3

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  4. 4

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  5. 5

    Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

  6. 6

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  7. 7

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  8. 8

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  9. 9

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  10. 10

    Skientologikirkosta eronnut näyttelijä sivaltaa Tom Cruisea: ”Pirullinen, eikä yhtään hyvä ihminen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  3. 3

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  4. 4

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  5. 5

    Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

  6. Näytä lisää