Teijo

Matkat

Valikko

5200 haki Finnairin laaduntarkkailijoiksi - heidät valittiin

Finnair on valinnut neljä laaduntarkkailijaa. Näiden tehtävänä on kiertää Finnairin kohteissa maailmalla kaksi kuukautta ja kirjoittaa kokemuksistaan blogia.

Lentoyhtiö ei kelpuuttanut laaduntarkkailijaksi eli Quality Hunteriksi yhtään suomalaista tuhansien hakijoiden joukosta. Valituista kolmella on toimittajatausta, ja yksi tulee liike-elämästä.

Hakijoita oli Finnairin mukaan 5 200. Laaduntarkkailijoiksi valittiin Christina Lund Sorensen Tanskasta, Ella Marshall Isosta-Britanniasta, Warren Singh-Bartlett Libanonista sekä Wolfgang Wagner Saksasta.

Heidät valittiin

- Christina Lund Sorensen on valokuvaaja ja toimittaja Kööpenhaminasta. Christina on raportoinut muun muassa Indonesian vaaleista Tanskan televisiotoimituksessa. Hän oli myös viimeinen tanskalainen toimittaja Bangkokin vaaravyöhykkeellä toukokuun mielenosoituksissa. Poliittisten ja ajankohtaisten aiheiden lisäksi, hän on kirjoittanut myös lifestyle-aiheista. Christina suuntaa ensimmäiseksi trendikkääseen Tokioon.

- Ella Marshall on lontoolainen toimittaja ja toimitussihteeri, joka on opiskellut muotialaa ja journalismia. Ella on kerännyt kokemusta monenlaisista media-alan töistä, ja hän työskentelee tällä hetkellä freelancer-kirjoittajana DesignHotels.com-portaalissa. Myös muun muassa the Guardian ja NYLON ovat julkaisseet Ellan kirjoituksia. Ellan ensimmäinen matkakohde on New York.

- Warren Singh-Bartlett on syntynyt Pakistanissa englantilais-intialaiseen perheeseen. Warren on työskennellyt opettajana Japanissa ja toimittajana Kiinassa. Hän asuu tällä hetkellä Beirutissa ja kirjoittaa muun muassa New York Times ja Aishti -lehtiin sekä tekee dokumentteja ja muita ohjelmia televisioon. Warren matkaa maanantaina Rovaniemelle, joulupukin maisemiin, pohjoisen luonnon keskelle.

- Wolfgang Wagner on opiskellut Saksassa, Ranskassa sekä Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän toimi 13 vuotta konsulttina ja toimii nykyään pääomasijoittajana. Wolfgang on ollut 21 vuotta naimisissa ja hänellä on kaksi teini-ikäistä lasta. Kokenut bisnes- ja vapaa-ajanmatkustaja asustaa Münchenin lähistöllä. Wolfgangin ensimmäinen matka suuntautuu muodikkaaseen Milanoon.

Lähde: Finnair

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  6. 6

    Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

  7. 7

    Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

  8. 8

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  9. 9

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  10. 10

    Nuorukainen syöksyi kalliolta mereen Naantalissa – vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  6. Näytä lisää