Olga, Oili

Matkat

Valikko

Suomalaiset Etelänavalla: Puoliväli on ohitettu!

Julkaistu:

Etelänapaa kohti hiihtävä suomalaiskaksikko Pasi Ikonen ja Poppis Suomela on edistynyt matkanteossaan mukavasti. Itsenäisyyspäivänä Ikosella ja Suomelalla oli kaksinkertainen syy juhlaan, sillä hiukan ennen Presidentinlinnan juhlien alkua kaksikko saavutti reissun puolivälin ylittämällä 85 leveysasteen.

- Jokaista ylitettyä astetta juhlimme pienellä romminaukulla. Itsenäisyyspäivän kunniaksi otimme hiukan isomman tujauksen rommia, Suomela nauroi.

Myös päivän ruokalista oli rakennettu suomalaiskansalliseen tyyliin.

- Pääruoaksi oli porohauduketta oliiviöljykastikkeessa, mummonmuusilla höystettynä. Jälkiruoaksi nautimme Fazerin salmiakkisuklaamöykyn sekä turkinpippurin, Suomela maalaili.

Puolivälin saavuttamisella oli retkikunnalle iso henkinen merkitys.

- Kyllä se vaikuttaa. Hiihdettyjä kilometrejä tuntuu olevan enemmän ja jäljellä olevia vähemmän kuin oikeasti onkaan, Suomela kuvaili.

Kaksikon mielialan pitää korkealla myös mainio sää. Kevät on Etelämantereella pitkällä, ja aurinko on viime päivinä ollut vakituinen matkakumppani.

- Tällä hetkellä tuntuu, että meillä on liiankin hyvät oltavat. Auringonpaisteella on iso psykologinen merkitys olotilaan, lisäksi se lämmittää mukavasti telttaa aamuisin. Kun heräämme, lattianrajassa on viitisen astetta lämmintä ja teltan yläosassa noin 15 astetta.

Joulukalenteri
piristää mieltä

Täysin ilman ongelmia ja vaivoja eivät suomalaiset ole kuitenkaan selvinneet.

- Kyllä tämän ikäisessä kropassa alkaa jo käytön jälkiä näkyä. Välillä kremppaa nilkka, välillä selkä tai joku muu. Lisäksi meillä molemmilla on pieniä paikallisia paleltumia, joita pitää tarkkailla, etteivät ne pääse tulehtumaan, Suomela kertoi.

- Mutta kaikki nämä vaivat ovat sellaisia, joita osasimme odottaakin ja joiden kanssa pärjäämme, Suomela painotti.

Aiemmin Suomela arveli henkisen väsymyksen iskevän päälle jossain vaiheessa. Vielä sen kanssa ei kuitenkaan ole ollut isompia ongelmia.

- Viime viikolla oli pari heikompaa päivää, mutta ne eivät tuntuneet sitten lopulta niin pahalta, koska noinakin päivinä hiihto sujui ja matka eteni mukavasti. Lisäksi pidimme viime viikon tiistaina taukopäivän, se auttoi paljon sekä fyysisesti että henkisesti, Suomela kertoi.

Kaksikko on tietoisesti yrittänyt keksiä erilaisia tapoja, joilla pitää mielensä iloisena ja virkeänä hiihtämisen lomassa. Välillä on pelattu jalkapalloa, välillä rakennettu lumesta pöytää ja tuoleja kahvihetkeä varten. Yksi hymyn kasvoille nostattava asia suomalaisten teltassa on seinällä roikkuva joulukalenteri.

- Joka päivä avaamme yhden luukun, niin kuin kuuluukin. Kyllä se piristää mieltä, Suomela naurahti.

Kaikki roskat
tuodaan pois

Suomalaisten matka etenee tällä hetkellä hyvää vauhtia. Päivämatkat pyörivät 30 kilometrin paremmalla puolella.

- Olemme nyt liikkeellä 11 tuntia päivässä. Siihen on laskettu tauot, joten hiihtoa tule noin yhdeksän tuntia päivässä. Yksi syy hiihtovauhtimme nousuun on se, että ahkiot ovat keventyneet, Suomela kertoo.

Ahkiot kevenevät sitä mukaa, kun miehet kuluttavat ruokaa ja polttoainetta. Osa tavaroista palaa silti takaisin ahkioon, sillä suomalaiset tuovat kaikki roskansa mukanaan pois.

- Tällä hetkellä meillä on 20 litran säkki täynnä roskia, se painaa varmaan viitisen kiloa. Kyllä sitä kertyy yllättävän paljon, vaikka yritimme pitää esimerkiksi pakkausmateriaalit minimissä. Kaiken maailman nessuja, teepusseja, öljykanistereita ynnä muuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  7. 7

    Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

  8. 8

    Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

  9. 9

    Tero Pitkämäelle helppo keihään Suomen mestaruus – jäi kauas kauden kärkiheitostaan

  10. 10

    Anssi Kela mursi jalkansa kesken Tavastian-keikan – fanien lavalle heittämät ruusut saivat aikaan tapaturman

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  7. 7

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  8. 8

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  9. 9

    Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

  10. 10

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. Näytä lisää