Merja

Matkat

Valikko

Kisakiire painaa jo!

Matkoja Pekingin olympiakisoihin myydään jo täyttä häkää. Kisat alkavat 281 päivän kuluttua, elokuun kahdeksantena, eli 08.08.08. Ja aivan oikein arvattu, virallinen avaus suoritetaan kahdeksalta illalla. Kahdeksan eli pinyin on kiinalaisille onnennumero, sillä se kuulostaakin hyvin samanlaiselta kuin sanat onnistuminen tai hyvinvointi.

Onnistumista kisajärjestelyissä tuskin tarvitsee pelätä. Kiinassa poltetaan kisajärjestelyihin rahaa täsmälleen niin paljon kuin tarve vaatii, aikaisempien kisojen budjettirimpuilua ei nähdä. Kisat ovat kiinalaisille samanlainen näyttöpaikka kuin esimerkiksi suuruudenhullu avaruusohjelma. Kaikki tulee olemaan priimakunnossa. Työmiesten tuskin tarvitsee peitellä rakennusjätteitä pahvien taakse piiloon päivää ennen kisoja, kuten Ateenassa neljä vuotta sitten.

Hyvinvoinnin kanssa onkin jo hankalampaa. Kisajärjestäjiä hankaloittavat lähinnä kolme asiaa: napina ihmisoikeuksista, saastunut ilma ja liikenneruuhkat.

Näitä ongelmia ei saada ratkaistua, mutta maton alle tehokas koneisto saa ne hyvinkin lakaistua.Jos kisamatka kiinnostaa, alkaa olla jo kiire. Olympiamatkoja järjestävällä Suomen Matkatoimistolla on rajallisesti lippuja ja lentopaikatkin loppuvat ennen pitkää. Kysyntä on jo nyt kova.

SMT on ainoa virallinen kisalippujen välittäjä Suomessa. Lippujen hinnat ovat kerrankin kohtuulliset. Useimpiin tapahtumiin pääsee 4-20 eurolla ja kalleimmat avajaisliputkin A-katsomoon maksavat vain 600 euroa - se on vain puolet siitä, mitä Atlantan olympiakisoissa maksettiin jo 12 vuotta sitten.

- Paljon kysyntää on ollut yleisurheilulipuista ja tietenkin miesten keihäänheitto on se, joka kiinnostaa eniten, kertoo Marko Pitkänen SMT:n urheilutuotannosta.

Valmiiden pakettien hotellit on valittu niin, että ne eivät ole ihan keskustassa, vaan lähempänä olympiapuistoa. Olympiapuistossa sijaitsee suurin osa suorituspaikoista ja sen keskeinen areena on tietysti "Linnunpesäksi" kutsuttu olympiastadion, viralliselta nimeltään National Stadium. Puisto sijaitsee noin 12 kilometriä pohjoiseen Tienanmenin aukiolta.

Ratkaisu on viisas, sillä Pekingin liikenne on järjetön kaaos. 17 miljoonan asukkaan kaupunki on viralliselta pinta-alaltaan 90 kertaa Helsingin kokoinen ja ydinkeskustakin jatkuu ja jatkuu silmänkantamattomiin. Joka päivä kaduille ilmaantuu tuhat uutta autoa.

Puolentoista tunnin taksimatka neljän keskustaa ympäröivän kehätien sisällä ei ole mikään ihme - vaikkakin liikennettä tullaan kisojen aikana rajoittamaan.

Kisoihin mennessä kaupunkiin valmistuu entisten neljän metrolinjan rinnalle uusia reittejä, joten senkin pitäisi helpottaa kisaturistin elämää. Ruuhkilta ei silti voi välttyä - kannattaa muistaa että Kiinassa on asukkaita yhtä paljon kuin EU:ssa ja Afrikassa yhteensä.

PLUSSAT JA MIINUKSET:

+ Hienot historialliset nähtävyydet

+ Ystävälliset ihmiset

+ Hintataso

- Ilmanlaatu

- Liikenneruuhkat

- Kaikenlainen arvaamattomuus

- Paikallisten vähäinen kielitaito

VINKKEJÄ PEKINGIIN PYRKIVÄLLE:

NÄIN PÄÄSET :

Suomen Matkatoimiston kisapaketit ovat halvimmillaan 2 690 euroa (6 vrk). Koko kisojen ajaksi matka maksaa 4 150 euroa. Matkoihin on mahdollista yhdistää myös muutama päivä Hongkongissa, Shanghaissa tai Xianissa. Matkan hintaan sisältyvät retki Kiinan muurille, lentokenttäkuljetukset ja olympiaillallinen, mutta kisalipuista maksetaan erikseen. Kisalippujen hinnat alkavat 4 eurosta, tapahtumakohtaiset tiedot löytyvät SMT:n verkkosivuilta.

Omatoimimatkailijan kompastuskivi ovat lennot. Suorat Finnairin lennot kisojen ajaksi maksavat reilusti yli 2 000 euroa, halvempia voi löytää lentämällä yhden tai useamman välilaskun kautta. Hotellihinnat Pekingissä ovat olleet kohtuulliset, alle sadalla eurolla on saanut laadukasta majoitusta, mutta kisojen ajaksi hinnat nousevat, kuten aina. Lisäksi lähellä kisapuistoa olevat hotellit on jo varattu medialle ja muille sidosryhmille.

MAISTA:

Tietysti Pekingin ankkaa! Esimerkiksi Quanjude Roasted Duck Restaurant löytyy kätevästi Tiananmenilta etelään. Nelikerroksissa, valtavassa ravintolassa on paistettu ankkaa jo vuodesta 1864. Jokainen ankansyöjä saa todistuksen, monesko paikassa syöty ankka oli kyseessä. Seinällä on kuva presidentti Mauno Koivistosta, joka kävi täällä.

Keisarillinen illallinen: esimerkiksi Kielletyn kaupungin pohjoispuolella, Beihai-puistossa on ravintola, jossa tarjotaan keisarillista illallista. Siihen kuuluu parikymmentä pientä ruokalajia äärimmäisen kauniisti tarjottuna.

Katukeittiö: Pikkunälkään kivoja ovat täytetyt lettuset, mutta lettukojuja on keskustassa vuosi vuodelta vähemmän. Hutong-kujilta löytyy eksoottisempiakin kioskeja, jossa paistellaan heinäsirkkoja ja muita mönkijöitä - yleensä Pekingin keittiö on suomalaiselle helppo.

Koti-ikävään: Vastapäätä kuuluisaa silkkikujaa on suomalaisten ja ruotsalaisten suosima Take Five -ravintola, josta saa vaikka lihapullia ja pottumuusia. Paikka on helppo löytää: aika harvan terassin päivänvarjoissa lukee "Finnair". Myös kaikki länsimaiset ketjut löytyvät kaupungista.

FIILIKSEEN:

Kirjat: Pekka Mykkänen: Isonenä kurkistaa Kiinaan. Qiu Xiaolong: Chen Cao -dekkarit. Linda Jacobsson: Kiinan vaikeat valinnatLeffat: Bernando Bertolucci: Viimeinen keisari. Ang Lee: Hiipivä Tiikeri, piilotettu lohikäärmeMusiikki: David Bowie: China Girl

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  4. 4

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. 6

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  7. 7

    Amerikkalaislehdessä hehkutetaan Helsinkiä – kuvassa Jasper Pääkkönen puolialastomana

  8. 8

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  9. 9

    Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  4. 4

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. Näytä lisää