Jarkko, Jere, Jarno

Matkat

Valikko

Näin naparetkellä syödään

Julkaistu:

Kari Suomela ja Pasi Ikonen yrittävät selviytyä Etelänavalle ilman ulkopuolista apua, joten he kuljettavat kaiken tarvitsemansa mukanaan. Molemmat vetävät perässään ahkiota, jonka yhteispaino tavaroiden kanssa on 116 kiloa. Ruoan osuus tästä on 57,5 kiloa.

Etelänavalle ei lähdetä hiihtämään kovin kevyin eväin. Alkuvaiheessa Suomela ja Pasi Ikonen syövät noin 4800 kalorin päiväannoksia, ja reissun loppupuolella ruokaa kuluu jo 6300 kalorin edestä päivässä!

Ruoka on rasvaista ja ravitsevaa, mutta tippaakaan ylimääräistä ei pääse vyötärölle kertymään.

- Todennäköisesti paino putoaa reissulla 5-7 kiloa, Suomela arvioi.

Juomavettä ei tarvitse kuljettaa mukana, sillä se sulatetaan lumesta.

- Nestettä tarvitaan kymmenen litraa per päivä. Sen sulattamiseen menee iltaisin aikaa noin kolme tuntia, Suomela kertoo.

Reissun hinta
on 150000 euroa!

Kahden miehen retkikunta Etelänavalle maksaa yhteensä 150000 euroa. Summasta noin kaksi kolmasosaa menee logistiikkakuluihin.

Varusteista kallein yksittäinen tavara on kevlarista valmistettu ahkio. Myös luotiliiveissä käytetty kevlar on erittäin kevyttä ja kestävää materiaalia.

- Muita todella tärkeitä tarvikkeita ovat makuupussi, keitin ja teltta, Suomela luetteli.

Tunnelin muotoinen teltta painaa vain reilut viisi kiloa. Metrin korkuisen teltan asuinosa on kahden metrin mittainen. Teltan molemmissa päädyissä on eteinen, toisessa päässä metrin mittainen ja toisessa kahden metrin.

- Eteiset ovat käteviä. Jos ulkona on vaikkapa lumimyrsky, pystymme riisumaan vaatteemme eteisessä, emmekä tuo lunta sisälle telttaan.

Esimerkkipäivän ruokalista

AamurykäysVoita 60 grKiisseliä 32,5 grMysliä 100 grSeesam- / auringonkukansiemen, kookos 25 grNäkkileipä 22 grJuustoa 25 grVitamiinipilleri 1 kplKahvi/teeyht. 1272 kaloria

Rekkamiehen lounasValmispussi 165 grVoita 50 gryht. 1022 kaloria

LegimättöVoita 20 grNäkkileipää 44 grHapankorppua 12 grPekonia 20 grSuklaata 150 grPähkinöitä, siemensekoitusta 80 grKeksiä 122 grKaakaota 60 gryht. 2443 kaloria

Argtinen ylilyöntiÖljyä 80 grVoita 20 grPekonia / kuivattua jauhelihaa 25 grPerunamuusia 50 grPastaa 30 grPikariisiä 15 grSiemensekoitusta 25 grKastikepussi 16 grTeeyht. 1558 kaloria

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Grenfell Tower -tornitalon paloherkkää eristettä vastaavaa materiaalia on käytetty Suomessakin

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

  8. 8

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  9. 9

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  10. 10

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  5. 5

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  6. 6

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  9. 9

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  10. 10

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  3. 3

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  4. 4

    Grenfell Tower -tornitalon paloherkkää eristettä vastaavaa materiaalia on käytetty Suomessakin

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. Näytä lisää