Maarit, Reetta, Marketta

Matkat

Valikko

Gotlanti - Itämeren Ibiza

Julkaistu:

Itämeren vihreälle saarelle saapuva huomaa jo matkalla hotellille, että väite pitää paikkaansa. Kuka voisi edes kuvitella kiirehtivänsä, kun lampaat kurkkivat sisään tienvarsien talojen ikkunoista, ja kapeilla teillä on korkeimmillaan 90 kilometrin rajoitukset?

Korkokengät jäävät eteiseen viimeistään sitten, kun on tepastellut yhden päivän saaren pääkaupungin Visbyn mukulakivikaduilla.

Jo viikinkien aikana rakennetun kaupungin sisällä matkat ovat lyhyitä, mutta mäkiset ja sokkeloiset kadut saavat sitkeimmänkin korkokenkäjuoksijan jalat huutamaan armokuolemaa.

Hiusten laittaminen puolestaan käy tarpeettomaksi, heti, kun poistuu Visbytä suojelevan,1200-luvulta peräisin olevan muurin ulkopuolelle.

Kuten saarilla yleensä, täällä tuulee. Ja jos haluaa ihailla saaren kuuluisia hiekkarantoja, sementtisinkään hiuslakka ei auta pitämään kampausta kasassa.

Mutta Gotlannissa stressataankin hiustenlaitosta ja korkokengistä ainoastaan yhtenä viikkona vuodesta.

Heinäkuussa Visbyyn saapuu koko Euroopan jetset-nuoriso juhlimaan 200 euron hintaisen samppanjan voimalla. Silloin paikalliset lähtevät mieluiten karkuun, mutta kaupungit kymmenet baarit tekevät herkullisen tilin.

Visbyssä on muuten baareja ja yökerhoja asukaslukuun suhteutettuna eniten koko Ruotsissa. Myös aurinkoisia päiviä on täällä enemmän kuin missään muualla maassa.

Ei ihme, että kaupunki tunnetaan Ruotsin Ibizana.

Visbyn erottaa muista Euroopan bilekeitaista se, että sillä on omanarvontuntoa. Kaupunki ei ole muuttunut yhdeksi suureksi yökerhoksi, ja heti Visbyn ulkopuolella avautuu laaja, vihreä ja rakentamaton maisema.

Rantaan ei koskaan ole yli 50 kilometriä matkaa.

Syyskauden alussa osa ravintoloista, kahviloista ja yökerhoista sulkee ovensa ja avaa ne uudestaan vasta kevään korvalla. Suurin osa parhaista paikoista on onneksi toiminnassa ympäri vuoden.

Vierailijan kannattaa käydä ainakin ravintola-yökerho Munkkällarenissa. Mainion ruoan ja mukavan tunnelman lisäksi paikan erikoisuus on se, että täällä viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin.

Gotlantilaiset käyvät mielellään ulkona syömässä, ja mikä on käydessä kun on varaa, mistä valita. Tarjolla tuntuu olevan kaikkea paitsi pikaruokaa.

Ellei halua kuluttaa lomaansa jonottamiseen ja kyynärpäätaktikointiin, Gotlantiin kannattaa tulla syksyllä.

Heinäkuun aikana näissä maisemissa lomailee yli 100 000 turistia. Se on valtavasti 57 000 asukkaan saarella.

Kun matkaamme kohti Färön saaren lauttaa, posottelemme tyytyväisenä ohi kyltin, joka kertoo, että jos jono on tässä kohdassa, lautalle pääsee kahden tunnin kuluttua. Me ajamme tyhjää tietää suoraan laivaan.

Vaikka Visbyssä viihtyy mielellään useamman päivän, Gotlannin reissulla kannattaa ainakin yhden kerran vuokrata auto, ja kiertää katsomassa ruusujen saaren muita osia.

Jos liikunta ei pelota, hyvä vaihtoehto on kiertää saari polkupyörällä. Jokamiehenoikeudet ovat täällä voimassa, ja jos ei telttailu kiinnosta, mukavia bed and breakfest -paikkoja on tarjolla ympäri saarta.

Gotlanti on monelle uuden alun paikka. Saaren asukkaiden tarinat ovat suorastaan hämmästyttävän samanlaisia.

Kiireinen toimistotyöntekijä Tukholmasta tai Pariisista saapuu lomalle Gotlantiin. Loman jälkeen hektinen kaupunkielämä tuntuu merkityksettömältä, ja pam, saarella on taas uusi asukas.

Gotlanti onkin täynnä entisten copywritereiden markkinointipäälliköiden ravintoloita ja käsityöliikkeitä.

Gotlantilaiset itse kertovat, että saari on syntynyt Australian edustalla 400 miljoonaa vuotta sitten.

Vihreä saari lipui päiväntasaajan alta Itämerelle kahden millimetrin vuosivauhdilla. Ei siis ole mikään ihme, että saarella vallitsee mañana-ajattelu.

Kyllä huomennakin ehtii!

VIIKINKIEN UHRIKYLÄ

175 kilometriä pitkä Gotlanti sijaitsee keskellä Itämerta noin 90 kilometriä Ruotsin kaakkoisrannikosta. Ruotsin suurimmalla saarella on ollut asutusta jo 5000 vuoden ajan.

Viikinkien kaudella saaren pääkaupungissa Visbyssä annettiin ihmisuhreja jumalille (Vi=uhri, by=kylä).

Etelässä on vihreää ja vehmasta, pohjoisessa karuja kallioita.

Aurinko hellii saarta vielä syksylläkin. Kuuluisat ruusut kukkivat pitkälle syyskuuhun.

Shoppailijoille ostoskatu Adelsgatan.

MILJONÄÄRI HAVITTELEE BERGMANIN TALOA

Ruotsalainen miljoonamies ja Gotlannin kesäasukas Joachim Kuylenstierna, 38, aikoo ostaa mestariohjaaja Ingmar Bergmanin talon.

Valtio ei halua Bergmanin Fåröhön rakentamaa suurta taloa niskoilleen. Siksi on ollut pitkään epäselvää, mistä löytyvät miljoonat.

Kuylenstierna haluaa ostaa talon ja antaa sen Bergmanin säätiön hallittavaksi.

Hän toivoo, että n pystyisi hankkimaan säätiölle avustuksia ruotsalaisen liike-elämän edustajilta. Niiden turvin säätiö voisi lunastaa kulttuuritilan itselleen. Talosta tulisi työskentelypaikka elokuvan tulevaisuuden nimille.

Kuylenstierna rakentaa lisäksi saaren pohjoisrannalle luksuslomakylää, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2020.

POHJOLAN PÄÄSIÄISSAARET Fårö on Ruotsin Pääsiäissaari. Sen ja ehkä koko Gotlannin kuuluisin nähtävyys ovat kalkkikivimuodostelmat, jotka tunnetaan nimellä raukar.

Korkeimmillaan kahdeksaan metriin kohoavat kivet näyttävät siltä, kuin joku olisi kaivertanut niille merelle katsovat kasvot.

Viroksi rauka tarkoittaa vanhaa miestä, ja voi olla, että hansakauppiaat ovat Eurooppaa kiertäessään antaneet osuvan nimen Gotlannin kivipaasille. PLUSSAT JA MIINUKSET

+ Ystävälliset ihmiset.

+ Pohjoismaiden varmin aurinko.

+ Sopii sekä lapsiperheille että sinkuille.

+ Erilaista kuin muualla Ruotsissa. - Matka kestää syyskaudella liki vuorokauden.

-Kova tuuli.

-Osa palveluista kiinni syksystä kevääseen. NÄIN PÄÄSET Viking Linen Destination Gotland -pakettiin sisältyy laivamatka Turusta Tukholmaan ja lauttamatka Nynäshamnista Visbyyn. Tukholman Cityterminaalista on bussikuljetus Nynäshamniin autottomille.

Suomesta ei enää tänä kesänä ole suoria lentoja Visbyyn. Lennot Tukholman kautta.

Elo-syyskuussa kannattaa matkustaa, vilkkain sesonki kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. MAISTA Lammas on gotlantilaisten erityisalaa.

Saarella myös kala on erinomaista. Silli on perinteinen herkku.

Jälkiruoaksi kannattaa ehdottomasti kokeilla sahramipannukakkua mustavatukkahillon ja kermavaahdon kera. Poikkea esimerkiksi Rosas Caféssa Sant Hansgatanilla. FIILIKSEEN

Lue:

Mari Jungstedt: Saaren varjossa (2008), Meren hiljaisuudessa (2007)

Anna Jansson: Pääkallovaras (2008), Outoja Lintuja (2007).

Katso:

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta (1973).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  3. 3

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  4. 4

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  5. 5

    Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

  6. 6

    Upea voitto ei riittänyt, VPS putosi Euroopan liigasta – myös HJK laulukuoroon

  7. 7

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  8. 8

    Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

  9. 9

    Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

  10. 10

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  7. 7

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  8. 8

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  9. 9

    Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

  10. 10

    Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  3. 3

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  4. 4

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  5. 5

    Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. Näytä lisää