Vappu

Matkat

Valikko

Sikalaakson läpi kiirastuleen?

Oletko ikinä kirjautunut sisään kiirastuleen tai syönyt sikalaaksossa? Kaupunkilomastaan voi tehdä todella erikoisen pelkästään matkustamalla kummallisen nimiseen kaupunkiin, ja niitä Euroopassa riittää.

Eläinkunnasta johtavat aiheet ovat erityisen sopivia hassuihin nimiin käytettäviksi. Portugalissa sijaitseva Vale de Porca, sikalaakso tai Hollannin Hongerige Wolf, nälkäinen susi, kuulostavat vielä suhteellisen normaaleilta.'

Kaikki eläinaiheiset nimet eivät ole aivan yhtä järkeenkäypiä. Mistähän ovat saaneet alkunsa esimerkiksi ranskalaisen Bouc-Étourdi -pikkukaupungin nimi ajattelematon vuohi?

Tai kenen ajatus oli nimetä Saksassa sijaitseva kaupunki Katzenhirniksi, kissan aivoiksi? Kummastelijan lienee parasta pakata laukkunsa ja matkustaa paikan päälle ottamaan asiasta selvää.

Sinkkumiehet, huomio!

Nelijalkaisten lisäksi myös kaksijalkaiset nisäkkäät sopivat hyvin omituisten nimien aiheiksi. Erityisesti naisaiheiset nimet tuntuvat olevan suosittuja ympäri Eurooppaa.

Pohjois-Italiassa sijaitsee erityisesti flirttailusta pitäville miehille sopiva Gnoccan kaupunki, jonka nimi tarkoittaa lupaavasti kaunista naista.

Vähemmän viehättävä nimi on maan eteläosassa sijaitseva Femminamorta, joka tarkoittaa kuollutta naista eikä sovi vilkkaalle kaupungille ollenkaan.

Vakiintumista halajavien sinkkumiesten kannattaa suunnata Portugaliin, erityisesti Sitio das Solteirasin kaupunkiin -- kaupungin nimi on lupaavasti sinkkunaisten paikka.

Paahdettua lihaa mädäntyneellä voilla

Niinhän sitä sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Lihaisemman ruoan ystävien kannattaa matkustaa Portugaliin Carne Assadaan eli paahdettuun lihaan, tai kotimaan sisällä Nakkilaan.

Kasvissyöjille sopinee paremmin belgialainen Mortel eli porkkana. Juustolla herkutteleville ranskalainen Brien alue on nappivalinta.

Valitettavasti kulinaariset nimet eivät aina tuo vettä kielelle: Saksasta löytyvässä Faulebutterissa eli mädäntyneessä voissa tai norjalaisessa Lortegrautenissa eli ulostepuurossa ei kuitenkaan tarvitse pelätä terveytensä puolesta. Näistä kaupungeista löytynee varmasti myös herkullista ruokaa tarjoilevia ravintoloita.

Kohti kiirastulta

Myös pelosta ja jännityksestä adrenaliinia saaville löytyy omat unelmakohteensa Euroopasta.

Vieraanvaraiset italialaiset toivottavat tervetulleeksi Casa del diavoloon, paholaisen taloon! Vai kannattaisiko suunnata myös Italiassa sijaitsevaan Purgatorioon, sillä harva voi sanoa lomailleensa kiirastulessa ja päässeensä vielä poiskin?

Nimestään huolimatta norjalainen Hellin kaupunki tarkoittaa onnea. Portugalin Azoreiden suosituimmalla Sao Miguelin saarella puolestaan sijaitsee Cú de Judas, eli Juudaksen peppu.

Ei sen puoleen, monia Helsingissä vierailleita ihmetytti varmaan taannoin Kasasrminkadulla lähellä Pikku Roban poliisilaitosta sijainnut kahvilla Putka.

Lähde Hotels.com

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. Näytä lisää