Juha, Janne, Jani

Matkat

Valikko

Matkalaukku kertoo käyttäjästään

Julkaistu:

Mitä matkalaukku viestittää käyttäjästään?

Satavuotias matkalaukkuvalmistaja Samsonite on tutkinut pohjoismaalaisten suhdetta matkalaukkuihinsa.

Kyselyyn vastasi noin 4000 henkilöä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.

Noin puolet ilmoitti tärkeimmäksi sen, että matkalaukku viestittää turvallisuutta ja varmuutta. He eivät halunneet näyttää kokemattomilta matkailijoilta.

Toiseksi tärkeimpänä pidettiin sitä, että matkalaukun pitäisi välittää omistajansa olevan iloisuutta ja myönteisyyttä. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että matkalaukku viestii toimivuudesta.

Tutkimus kertoo myös, että eri ikäryhmillä on erilaiset prioriteetit. Nuoremmat painottavat esteettisiä puolia enemmän kuin vanhemmat, jotka puolestaan mainitsevat useammin toimivuuden. Eroja tuntuu olevan myös tulojen suuruuden mukaan.

Korkeampituloiset pitävät turvallisuuden tuntua tärkeämpänä sitä, että he näyttävät laukkunsa kanssa ammattimaisilta ja päteviltä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  4. 4

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  7. 7

    Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

  8. 8

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  9. 9

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  10. 10

    Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  6. 6

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  7. 7

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  10. 10

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  4. 4

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. Näytä lisää