Oliver, Olivia, Oiva

MasterChef

Valikko

Sikke Sumari kyynelehti kokkikisassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruuan moniosaaja Sikke Sumari nähdään seuraavaksi televisiossa yhtenä MasterChef Suomi -kokkikisan kolmesta tuomarista.
Nelosella ensi tiistaina käynnistyvässä ohjelmassa etsitään Suomen taitavinta amatöörikokkia. Aluksi mukana on 40 kokkaajaa, karsintojen jälkeen katsojat tutustuvat tarkemmin 14 kilpailijaan.

Ohjelma on jo kokonaisuudessaan kuvattu, ja katsojille Suomen ensimmäisen MasterChefin henkilöllisyys paljastuu huhtikuun alussa.

Vaikka on tv-työn konkari, Sikke yllättyi kuvauksissa monista asioista. Yksi niistä oli  herkistyminen kameran edessä. Sikke tunnustaa, ettei olisi etukäteen uskonut kokkausohjelman saavan häntä kyyneliin, sillä hän tietää olevansa kova mimmi.

- Ajattelin, että herrajumala, minä luhistun! Marcotko tässä pitää vetää, Sikke nauraa viitaten Dance-ohjelmassa tuomarina kyynelehtineeseen  Marco Bjurströmiin.

- Näin kilpailijoiden kehityksen ja sen mielettömän jännityksen, kun he ovat tehneet parhaansa kameroiden loisteessa. Sitten he tuovat eteeni annoksen, jolla ei mennä jatkoon. Sellaisissa tilanteissa mietin, teinkö itse oikean ratkaisun. Pudotus on kova paikka. Kilpailijat ovat tosissaan, Sikke tietää.

Osa kokeista jännitti eniten Siken kommentteja. He pitivät Sikkeä etukäteen tuomareista tiukimpana.

- Ajattelin, että minäkö? Joka olen maailman kiltein!

Siken tiukkasanainen puoli jäi monelle tv-katsojalle mieleen Kokkisota-ohjelmasta, jossa Siken rooliin kuului naseva leukailu kokkien kanssa.

- Kokkisodassa minulla oli käsikirjoitettu rooli. Ihmiset eivät tulleet ajatelleeksi sitä. Olen MasterChefissä ankarakin, mutta meidän johtotähtenämme on ollut, että emme puutu kilpailijoihin persoonina vaan siihen, mitä on lautasella. Me emme mollaa ketään emmekä ole ilkeitä.

Kisan kokkeihin mahtuu monenlaisia persoonia. Mukana on muun muassa vegetaristi, joka suostuu ohjelman aikana syömään lihaa.

- Pitää muistaa, että kilpailijat ovat kotikokkeja, jotka uskalsivat lähteä kilpailuun. He eivät ole ammattilaisia, mutta heillä on suuri hinku oppia. He todella haluavat kehittyä ruuanlaittajina, eivätkä hae tv-tähteyttä, Sikke sanoo.

Lue lisää keskiviikkona ilmestyvästä Tv-lehdestä! Se sisältää kaikki viikon elokuvat, kiinnostavimmat ohjelmauutuudet ja parhaat uusinnat!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

    7. 7

      Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

    8. 8

      Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

    9. 9

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    10. 10

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. Näytä lisää