Joni, Joonas, Jouni

Mäkihyppy

Valikko

Toni Niemisen mäkihyppyura lopullisesti ohi? Taustalla huoli perheestä

Mäkihyppy
Konkarihyppääjä Toni Niemistä ei ole näkynyt mäessä yli kuukauteen – näkyykö enää jatkossakaan?
Viime keväänä Toni Nieminen oli intoa täynnä. Vuoden 1992 olympiavoittaja kertoi IS:n haastattelussa aikovansa palata mäkihypyn kansalliselle huipulle, ja suunnitelmissa välkkyivät jopa ajatukset maailmancupin kisoista tulevaisuudessa.

Nelikymppisen orimattilalaisen kipinä hyppäämiseen oli syttynyt aiemmin talvella käydyissä normaalimäen SM-kisoissa, joissa hän oli hypännyt lähes kylmiltään 17:nneksi.

Nieminen alkoi treenata tosissaan. Hän eli yli kymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen kuin huippu-urheilijat. Kunnes hänen unelmiensa tielle alkoi kasautua mustia pilviä.

Tullaan Niemisen haasteelliseen taloudelliseen tilanteeseen, josta nykyinen lahtelainen on puhunut avoimesti julkisuudessa.

Loppukesästä 41-vuotiaan Niemisen oli pakko lähteä päivätöihin ja jättää urheilu vähemmälle, koska muuten hänen perheensä olisi nähnyt nälkää.

– Taloushuoleni eivät ole mikään salaisuus. Ne harmittavat, mutta päätä ei laitettu pensaaseen, eikä laiteta. Taistelu jatkuu, Nieminen sanoi IS:lle syyskuussa.

Niemisen uusioperheeseen kuuluu kahden oman tyttären lisäksi vaimo Heidi sekä kaksi tämän tytärtä.

”Työ menee lähes kaiken edelle”

Tänään ollaan tilanteessa, jossa Niemisen hyppyura on ollut jäissä jo yli kuukauden. Haaveet paluusta huippu-urheilijaksi ovat käytännössä romuttuneet.

– En ole ehtinyt mäkeen yli kuukauteen. Ei ole paljon ehtinyt hyppyhommia miettimään, Nieminen kertoo Ilta-Sanomille.

Hän työskentelee kiinteistönvälitysfirmassa Etelä-Suomessa.

– Tilanne on yksinkertaisesti se, että tässä konkurssissa työ menee lähes kaiken edelle – ei mulla yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta jättää perheen elantoa urheilu-uran varaan, Nieminen korostaa.

– En tosin ole ainoa suomalaisurheilija, joka joutuu tämän tosiasian kanssa kamppailemaan. Olen ylipäätään kiitollinen siitä, että minulle on töitä tarjolla ja vieläpä mielekästä työtä. Viihdyn erinomaisesti nykyisessä työssäni, jossa olen saanut hyvän startin.

Voidaanko jo sanoa, että aikeesi palata kansalliselle huipulle ovat ohi?

– En tiedä, milloin seuraavan kerran pystyn lähtemään hyppäämään. Tilanne ei siis millään tavalla palvele niitä tavoitteita, joita viime keväänä itselleni asetin, Nieminen sanoo.

– Mutta en silti halua sanoa mitään lopullista. Vielä en nimittäin ole ainakaan mäkisuksiani polttanut, Nieminen heitti hymähtäen.

Klo 9.50: Lisätty sitaatti Niemisen taloushuolista. Otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. 6

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    7. 7

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    8. 8

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    9. 9

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    10. 10

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. Näytä lisää