Minja, Miisa

Mäkihyppy

Suomalaisvalmentajalta kova väite mäkihypyn tuomaripelistä – ”Olemme olleet liian sinisilmäisiä”

Julkaistu:

MÄKIHYPPY
Suomen mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueet alkavat käyttää samoja keinoja kuin huippumaatkin.
Hyppypuvut ja niihin liittyvät säännöt ovat jo vuosia tuottaneet ongelmia mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Lajien äveriäimmillä mailla on ollut mittavin valikoima keinoja hyödyntää porsaanreikiä.

Suomi aikoo iskeä kiilaa kilpailuun hankkimalla uusia joustavia alusvaatteita, joilla voidaan vaikuttaa hyppääjän ja puvun pinta-alaan.

– Olemme olleet tähän asti liian sinisilmäisiä ja noudattaneet tarkasti Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n sääntöjä. Ei tässä isoja muutoksia tapahdu, mutta nyt mennään mukaan siihen mitä muutkin maat ovat tehneet. Kysymys on siitä, haluammeko antaa urheilijoillemme mahdollisuuden päästä eteenpäin, linjaa yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen.

Hartiat ylös, haarakiila nousee

Joustavilla alusvaatteilla haarakiila saadaan laskeutumaan alemmas, mikä tuo pinta-alaa pukuun. Mittaustilanteessa hyppääjä nostaa hartiat ylös, jolloin puku nousee haaroista sääntökelpoiseksi. Sama vaikutus saadaan kainalon alueella – jota ei kisoissa mitata.

Tämä kikka on hyvin FIS:n tiedossa. Ongelma on se, että asian mittaamiseen ei ole olemassa selkeää keinoa. Nyt yksi henkilö arvioi mittaustilanteessa silmämääräisesti, nostaako hyppääjä hartioitaan epäluonnollisen ylös. Subjektiivinen näkemys tuottaa erilaisia ratkaisuja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Esimerkiksi kesä-GP:ssä Ilkka Herola hylättiin kaksi kertaa, seuraavassa kisassa sama puku taas kelpasi hyvin, Kukkonen ihmettelee.

Mainittuja alusasuja ei Suomella vielä ole käytössä.

Sääntökikkailu jatkuu

FIS:n sääntökomitea hyväksyi tämän kauden säännöt äskettäin. Alusvaatteisiin oli tulossa sääntö, jonka mukaan lahkeen pitää olla lyhyt. Sitä ei kuitenkaan muutettu. Sen sijaan uusien sääntöjen mukaan edessä pitää olla vetoketju. Kun sitä ei aiemmin ollut, puvun koon mittaaminen oli vaikeampaa.

Kukkosta harmittaa se, että FIS ei ole saanut tai halunnut saada sääntökikkailua kuriin.

– Tämä on varusteherkkä laji, jossa pienet maat jäävät jalkoihin. Välinekilpailussa emme pärjää koskaan. Pitäisi pystyä luottamaan siihen, että maat ovat samalla viivalla, mutta nyt ei olla lähimainkaan.

Jos hyppääjä onnistuu saamaan pukuunsa pinta-alaa, se voi vaikuttaa metrikaupalla hypyn pituuteen.

– Jos Herolalla olisi ollut viime kaudella kilpailukykyiset varusteet, hän olisi päässyt lähtemään hiihto-osuudelle 20–30 sekuntia paremmista asemista ja taistellut siinä tilanteessa joka kerta palkintopallisijoista.

Huikeat resurssierot

Herola hyppäsi koko kauden käytännössä yhdellä puvulla. Huippumaiden urheilijat saattavat saada uuden puvun jopa joka viikonlopulle. Hyppypuvun ominaisuudet heikkenevät nopeasti.

– Itävallan yhdistetyn joukkueen budjetti pelkästään hyppypukujen kankaisiin oli 45 000 euroa, meillä kaikkien leiritysten budjetti oli vähemmän, 40 000 euroa, Kukkonen vertaa.

Hän on tyytyväinen siitä, että yhdistetyssä pukukikkailu oli varsin vähäistä viime kaudella. Tilanne repesi vasta loppukaudesta. Mäkihypyn puolella peli on paljon räikeämpää.

– FIS ei ole halunnut hylätä parhaita urheilijoita, Kukkonen väittää.

Mittaaminen stressaa urheilijoita

Pukujen mittaamisen vaikeus aiheuttaa stressiä urheilijoillekin.

– Fokus pitäisi olla hypyn teknisessä suorittamisessa, mutta vähän ennen hyppyä pitää miettiä sitä, meneekö puku mittauksessa läpi. Se ei ole hyvä tilanne.

Kukkonen korostaa, että uudet alusvaatteet ovat lopulta vain pieni osa hyppysuoritusta. Itse puku on tärkeämpi, ja tietenkin ennen kaikkea urheilijan suoritus.

– Nyt meillä on kerrankin suunnitelma siitä, miten pukukokonaisuutta kehitellään. Ja kerrankin vähän rahaa siihen, Hiihtoliitto on onneksi ymmärtänyt asian tärkeyden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    3. 3

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    4. 4

      Onko tässä Pätkis vai Twix? Testaa, tunnetko suklaapatukat

    5. 5

      Aivokasvain­tuomion saanut senaattori McCain jatkaa Trumpin nokittelua: uhkaa kaataa taas terveyden­huolto­esityksen

    6. 6

      Vimpelin kultasankarilta tyly kuitti: "Loppui se sotkamolaisten idioottien lässytys"

    7. 7

      Presidentti­ehdokas Huhtasaari linja­puheessaan: Pariisin ilmasto­sopimus katastrofaalinen, Schengen pitäisi lopettaa

    8. 8

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    7. 7

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    3. 3

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    4. 4

      Onko tässä Pätkis vai Twix? Testaa, tunnetko suklaapatukat

    5. 5

      Aivokasvain­tuomion saanut senaattori McCain jatkaa Trumpin nokittelua: uhkaa kaataa taas terveyden­huolto­esityksen

    6. Näytä lisää