Aija, Aava

Mäkihyppy

Valikko

Hiihtoliitto heitti Harri Ollin pihalle – ”Asia on meidän osaltamme tässä”

Mäkihyppy
Suomen hiihtoliitto purkaa Harri Ollin urheilijasopimuksen.
Sopimuksen purun taustalla on mäkihyppääjä Harri Ollin esiintyminen ulkomaisen rahapeliyhtiön mainoksessa, mikä on Hiihtoliiton säännöissä kiellettyä.

Asia nousi julkisuuteen eilen, kun Olli kertoi näkökantansa järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Ollin mukaan kyseessä on humoristinen tositelevisiosarjan nettivideo.

*Artikkelin pääkuvana Ollin tiedotustilaisuus.

Hiihtoliitto vaati videon poistamista ja asetti Ollille takarajan, joka umpeutui torstaina kello 16. Olli ei poistanut videota.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala ei yllättynyt, että Olli ei taipunut vaatimukseen.

– Olisin ollut vallan yllättynyt, mikäli video olisi poistettu, Zürichistä Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kokouksesta tavoitettu Kulmala sanoi Ilta-Sanomille.

– Tähän on mennyt turhaa aikaa, mutta huomisesta alkaen asia on meidän osaltamme tässä. Huomenna urheilijasopimus puretaan automaattisesti, Kulmala paalutti.

Ilman urheilijasopimusta Olli ei voi osallistua maajoukkueen toimintaan tai saada edustusoikeutta kansainvälisiin kilpailuihin.

Mikäli Olli poistaa videon vielä torstai-illan aikana, puratteko sopimuksen joka tapauksessa?

– Kyllä puramme. Mikäli videota ole poistettu määräaikaan mennessä, sopimus puretaan automaattisesti. Asia tuotiin ilmi pariinkin otteeseen.

– On mahdollista, että Ollin tapauksessa on rikottu muitakin urheilijasopimuksen pykäliä, kun oikein ruvetaan nipottamaan. Eiköhän tässä ole ollut ihan tarpeeksi melskettä.

Missä aikataulussa Olli voi saada uuden urheilijasopimuksen?

– Tätä ei ole vielä mietitty. Sanotaanko näin, että jos asia on ajankohtainen jossain vaiheessa, niin sitä mietitään sitten uudelleen, Kulmala sanoi.

Olli kertoi keskiviikkona, että hän aikoo valittaa Hiihtoliiton toiminnasta urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    9. 9

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    10. 10

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää