Ritva

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppääjä Janne Happosen ura on ohi

Julkaistu:

mÄKIHYPPY
Mäkihyppääjä Janne Happonen on lopettanut uransa.
Urallaan kolme henkilökohtaista maailmancupin osakilpailua voittanut Happonen ei ole hypännyt maailmancupissa sitten tammikuun 2014.

Happonen, 31, kärsi urallaan monista loukkaantumisista, joista pahimmat koettelivat polvea. Edellisen kerran polvi leikattiin syksyllä 2014, eikä kuopiolainen enää onnistunut palaamaan huipulle kovasta yrityksestä huolimatta.

– Loukkaantumiset olivat niin pahoja, että en enää toipunut huippukuntoon. Ei ole enää eväitä huippu-urheiluun, Happonen kertoi Savon Sanomille.

– Vammoille ei voi mitään. Niitä nyt vain sattui minun kohdalle.

Happonen ylsi urallaan seitsemän kertaa maailmancupin palkintopallille. Voittonsa hän hyppäsi keväällä 2006 Lahdessa ja Planicassa sekä keväällä 2008 kotimäessään Kuopion Puijolla. Parhaimmillaan Happonen oli maailmancupin kokonaiskisassa kahdeksas kaudella 2007–08.

Arvokisoissa Happonen saavutti joukkuemäen olympiahopeaa Torinossa 2006 sekä lentomäen MM-kisoista kaksi joukkuehopeaa ja yhden joukkuepronssin.

– Kun urheilija pääsee huipulle, se on äärimmäisen antoisaa. Urasta jäi kokonaisuutena hyvä maku, kaksissa olympialaisissa hypännyt kuopiolainen kertoi.

Happonen on edelleen mäkihypyn Suomen ennätysmies Norjan Vikersundissa 2011 tekemällään 240 metrin leiskautuksella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    4. 4

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

    8. 8

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    9. 9

      Antti, 45, säikähti pahanpäiväisesti lenkillä – ”Karhu istui polulla itseään nuoleskellen”

    10. 10

      Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    4. 4

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. Näytä lisää