Verneri

Mäkihyppy

MTV: Toni Nieminen tähtää olympiakisoihin

Julkaistu:

Mäkihyppy
41-vuotias Nieminen vakuuttaa olevansa tosissaan.
Kaksinkertainen olympiavoittaja Toni Nieminen tähtää vuoden 2018 talviolympiakisoihin, uutisoi MTV. Kisat järjestetään Etelä-Korean Pyeongchangissa.

41-vuotias Nieminen lopetti uransa 2003, mutta palasi tänä vuonna SM-kisoihin. Tammikuussa Lahdessa Nieminen oli 17:s HS 100-mäessä ja huhtikuun ensimmäisenä K73-mäessä Taivalkoskella 20:s.

– Mietin, että miksei? Noriaki Kasai on 43-vuotias ja hyppää yhä huipulla. Kaikki on mahdollista, Nieminen sanoi MTV:lle.

Nieminen voitti kaksi olympiakultaa Albertvillessa 1992, jolloin hän kuului 16-vuotiaana v-tyylin nopeimpiin omaksujiin. Muutaman vuoden sisällä Niemisen ura kääntyi kuitenkin alamäkeen, ja toistaiseksi viimeisen kerran Nieminen hyppäsi olympialaisissa 2002 Salt Lake Cityssa.

– Totta se on. Olen tosissani! Enempää en tosissani voisi olla, Nieminen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    9. 9

      Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

    10. 10

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää