Iivari, Iivo

Mäkihyppy

Mäkiviikko alkaa – Suomen joukkueella hyvin vaatimattomat tavoitteet

Julkaistu:

Keski-euroopan mäkiviikko
Kaksi hyvää harjoituspäivää Sveitsin Engelbergissä valmistivat Suomen mäkihyppääjiä maanantaina alkavalle mäkiviikolle.
Saksan Oberstdorfista alkavalle kiertueelle osallistuvat suomalaisista Lauri Asikainen, Ville Larinto ja Harri Olli.

– Tällä kaudella vapaat harjoituspäivät ovat olleet vähissä. Engelbergissä saimme testattua välineitä, ja hyppääjät saivat tuntumaa siihen, millainen on kullekin hyvä tekniikka, päävalmentaja Jani Klinga kertoi puhelimitse STT:lle.

Suomalaiset saivat Sveitsissä kiriapua ja vertailukohtaa Itävallan, Saksan ja Tshekin hyppääjiltä.

Engelbergin harjoitusjakso osui edellisen maailmancupin perään. Sen jälkeen urheilijat saivat pienen joululoman, jonka aikana he tekivät fysiikkaharjoitteita kotimaisemissaan. Saksaan mäkijoukkue matkusti sunnuntaina.

Klinga toivoo suojateiltaan mäkiviikolla sitä, että hyppääjät pääsisivät kisoissa toiselle kierrokselle ja sitä kautta maailmancupin pisteille. Toistaiseksi pisteitä on kerännyt vain Asikainen.

– Sopiva tasonnosto, josta tulisi hyvä ilme ja fiilis koko porukalle, Klinga toivoi.

Jatkuuko Prevcin huippukausi?

Mäkiviikolla voi nousta esiin yllättäjiä, mutta kauden maailmancupissa onnistuneet urheilijat ovat kasvattaneet ainakin itseluottamustaan. Cupia johtava Slovenian Peter Prevc voitti ennen joulua kolme kilpailua peräkkäin, ja lisäksi hänellä on kolme kakkossijaa. Huonoimmillaan Prevc on ollut tällä kaudella 11:s.

Maailmancupin kärkipaikka ei kuitenkaan takaa mäkiviikolla juhlimista. Traagisimmin sen on kokenut sveitsiläinen Simon Ammann, joka matkusti joulukuussa 2008 ja 2009 mäkiviikolle cupin johtajana, mutta palasi kotiin tyhjin käsin. Arvokisoissa menestynyt Ammann ei ole koskaan voittanut mäkiviikkoa.

Janne Ahonen on kiertueen tuorein suomalaisvoittaja juhlittuaan viidettä ykkössijaansa tammikuussa 2008. Ahosen menestyksen jälkeen kaikki mäkiviikon voitot ovat matkanneet Itävaltaan.

Kiertueen toisen kotimaan Saksan menestystoiveet ovat Severin Freundin harteilla. Hän on voittanut kauden aikana kahdesti ja on cupissa toisena Prevcin jälkeen.

Tämän kauden cup-kärki, 7/29 kilpailua: 1) Peter Prevc Slovenia 564, 2) Severin Freund Saksa 399, 3) Kenneth Gangnes Norja 370, 4) Johann Andre Forfang Norja 284, 5) Daniel-Andre Tande Norja 266, 6) Michael Hayböck Itävalta 257, ...32) Lauri Asikainen Suomi 42.

Näin kävi mäkiviikolla 2014–2015:

Oberstdorf: 1) Stefan Kraft Itävalta, 2) Michael Hayböck Itävalta, 3) Peter Prevc Slovenia, ...11) Lauri Asikainen Suomi, 36) Anssi Koivuranta Suomi, 46) Jarkko Määttä Suomi.

Garmisch-Partenkirchen: 1) Anders Jacobsen Norja, 2) Simon Ammann Sveitsi, 3) P. Prevc, ...18) Määttä, 35) Sami Niemi Suomi, 38) Asikainen, 49) Koivuranta.

Innsbruck: 1) Richard Freitag Saksa, 2) Kraft, 3) Noriaki Kasai Japani ja Ammann, ...20) Määttä, 30) Asikainen, 42) Koivuranta, 49) Niemi.

Bischofshofen: 1) Hayböck, 2) Kasai, 3) Kraft, ...37) Koivuranta, 40) Asikainen, 48) Määttä.

Lopputilanne: 1) Stefan Kraft Itävalta 1106,7 pistettä, 2) Michael Hayböck Itävalta 1100,7, 3) Peter Prevc Slovenia 1077,2, ....30) Lauri Asikainen Suomi 647,4, 31) Jarkko Määttä Suomi 635,8, 42) Anssi Koivuranta Suomi 396,6, 51) Sami Niemi Suomi 192,8.

Mäkihypyn 64. Keski-Euroopan mäkiviikko, ohjelma:

Oberstdorf, Saksa:

28.12. klo 18.15 karsinta (HS137-mäki)

29.12. klo 18.15 kilpailu (HS137)

Garmisch-Partenkirchen, Saksa:

31.12. klo 15 karsinta (HS140)

1.1.2016 klo 15 kilpailu (HS140)

Innsbruck, Itävalta:

2.1. klo 15 karsinta (HS130)

3.1. klo 15 kilpailu (HS130)

Bischofshofen, Itävalta:

5.1. klo 18 karsinta (HS140)

6.1. klo 18 kilpailu (HS140)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää