Kuisma

Mäkihyppy

Illalla kaikki oli vielä hyvin, rovaniemeläisjärjestäjiä odotti aamulla todella ikävä yllätys – ”Nyt vähän hengästyttää”

Julkaistu:

Mäkihyppy
Suomalaisilla mäkihyppykisojen järjestäjillä on käynnissä epäonnen viikot.
28. marraskuuta Rukan maailmancupin kilpailu jouduttiin mitätöimään, koska vauhtilatu suli vaarallisen huonoon kuntoon. Ongelman aiheutti epäkunnossa ollut ladun jäähdytysputkisto.

Nyt, tasan kolme viikkoa myöhemmin rovaniemeläisjärjestäjät painivat saman ongelman kanssa mäkihypyn toiseksi korkeimman sarjatason (Continental cupin) kilpailussa.

– Kun eilen illalla seitsemän aikaan porukat lähtivät täältä, ylämäki oli vielä ihan kunnossa. Aamulla se oli sulanut pois. Nyt vähän hengästyttää, kilpailunjohtaja Jani Hyvärinen kertoo Ilta-Sanomille.

Oliko vauhtimäki sulanut kokonaan?

– Suurimmalta osalta kyllä. Paikka paikoin jäätä oli jäljellä, mutta se oli irronnut posliiniladun pinnasta. Sitä ei voinut enää käyttää, ja jouduimme sulattamaan koko ylämäen. Korjaaja kävi paikalla ja sai jäähdytyskoneen toimimaan. Latupohja alkoi kylmetä ja sen jälkeen ladoimme kosteaa lunta päälle. Nyt odotellaan sitten kolmisen tuntia, että mäki jäätyisi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pystytäänkö kilpailu järjestämään tänään?

– Jos tuo homma nyt onnistuu. On se aika todennäköistä. Hyppyrin keulalta latu on jo alkanut jäätymään. Tarkoitus olisi aloittaa harjoituskierros kello 19, jonka perään hypättäisiin heti kilpailukierros.

Vastaavanlaisia latuongelmia oli myös kolme viikkoa sitten Rukan maailmancupissa Kuusamossa. Millaisesta ongelmasta on nyt kysymys?

– Jos ymmärsin korjaajaa oikein, niin jäähdytyskoneessa on ollut jonkinlainen vuoto. Käsittääkseni putkissa kiertävä glykoli on valunut pois, ja jäähdyttämisen sijasta kone on alkanut lämmittää latua.

Rukan maailmancupin kisan perumisesta Hiihtoliitto kärsi jopa 300 000 euron ansionmenetykset. Continental cupin kisoissa ei ole kansainvälistä televisiointia. Mikäli tänään ei pystytä kilpailemaan, koituuko siitä taloudellisia tappioita?

– Ei koidu. Ainoa tappio näissä kisoissa olisi se, etteivät paikalla olevat 51 urheilijaa pääsisi kilpailemaan. Kisata pitäisi tänään ja huomenna, Hyvärinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      THL vuoti 6 000 suomalaisen henkilötiedot nettiin – vaikeni asiasta yli kuukauden ajan

    7. 7

      Raiskaustuomiosta vapautetulle kuubalaiselle lentopalloilijalle lähes 200 000 euroa korvauksia

    8. 8

      F1-sarjassa yllättävä kuskivaihdos

    9. 9

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    10. 10

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. Näytä lisää