Leo

Mäkihyppy

Valikko

Janne Ahosen paluuaikeille takapakkia

Julkaistu:

Mäkihyppy
Janne Ahosta ei nähdä ensi viikonlopun kilpailuissa Sveitsin Engelbergissä.
Ahonen vetäytyi harjoittelutauolle heti Rukan maailmancupavauksen jälkeen. Tuolloin Ahosen valmentaja Hannu Lepistö kertoi Ilta-Sanomille, että hänen suojattinsa kärsi kauden alla terveysongelmista. Samalla Lepistö arvioi, että Ahonen palaisi kisoihin aikaisintaan Engelbergissä 19.–20. joulukuuta. Myös Ahonen yhtyi tähän tavoitteeseen reilu viikko sitten.

IS tavoitti sunnuntaina Lepistön, jonka mukaan Sveitsin-matka jää Ahoselta väliin.

– Meidän pitää jatkaa harjoituksia. Ne tietyt vaivat söivät kuntoa niin paljon, ettei paluu kilpailuihin ole toistaiseksi ajankohtaista. Kunnossa on oltava, jotta Jannen tasoinen kaveri lähtee kisoihin. Nyt olisi vähän vaikeuksia, Lepistö kertoo puhelimitse.

Parempaan päin

Lepistön mukaan Ahonen ei ole vielä pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti.

– Mäkeen on kyllä päästy, mutta oheisharjoittelua ei ole pystytty tekemään riittävästi. Harjoitella pitää paljon ja kovaa, jos mielii pärjätä.

– Tilanne on nyt parempi, mutta kuntopuolella ei olla vielä huippu-urheilijan tasolla, Lepistö arvioi.

Engelbergin viikonlopun jälkeen mäkisirkus vetäytyy joulutauolle. Kisakausi jatkuu 29. joulukuuta, kun Saksan Oberstdorfissa hypätään Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäinen osakilpailu. Ahonen on voittanut kilpailusarjan ennätykselliset viisi kertaa.

Lepistön mukaan osallistumispäätöksen kanssa ei ole kiire.

– Osallistuminen ratkeaa joulun pyhien aikana, valmentaja sanoo.

Mäkihypyn maailmancupin seuraavat osakilpailut:

19.12. Engelberg HS 137
20.12. Engelberg, HS 137

Keski-Euroopan mäkiviikko:
29.12. Oberstdorf HS 137
1.1. Garmisch-Partenkirchen HS 140
3.1. Innsbruck HS 130
6.1. Bischofshofen HS 140

10.1. Willingen HS 145
24.1. Zakopane HS 134
30.1. Sapporo HS 134
31.1. Sapporo HS 134

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    4. 4

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Olemattomalla raskausvatsallaan kohahduttanut fitnessmalli taas raskaana – hätkähdyttää kuvillaan: ”En hoksaa, mihin vauvasi on piiloutunut!”

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    9. 9

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    10. 10

      Lepääkö Hausjärven mäntykankaalla neljä punakaartilaista? Tämä metsähaudasta tiedetään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    4. 4

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. Näytä lisää