Usko

Mäkihyppy

Valikko

Yksin ilman lunta ja rahaa harjoitelleesta kulttimäkihyppääjästä tekeillä outo elokuva – ”Vain 10-15 prosenttia totta”

MÄKIHYPPY
Suurista silmälaseistaan ja surkeista sijoituksistaan Calgaryn olympialaisissa 1988 tunnetusta Eddie Edwardsista tehdään elokuva.
Kun Eddie Edwards päätti satsata mäkihyppyyn, joku saattoi varoittaa, etteivät menestysmahdollisuudet Englannissa ole valtavia. Nyt Edwardsin urasta tehdään elokuvaa, ja legendaa on varoitettu jälleen.

– Minua on varoitettu, että vain 10-15 prosenttia elokuvasta kertoo minun elämästäni, Edwards sanoo.

Edwardsin tarina on yksi urheilumaailman erikoisimpia. Rapparina työskennellyt britti selviytyi Calgaryn olympialaisiin täysin omilla rahoilla ilman liittojen tukia. Hän sijoittui sekä normaali- että suurmäessä viimeiseksi, mutta nousi kulttisuosioon tarinansa ja isojen silmälasiensa ansiosta.

– Olin tavallinen tyyppi, joka teki mitä pystyi sitä millä oli, eikä minulla ollut paljon, Edwards kertoo BBC:lle.

– Minulla ei ollut rahaa, ei lunta, ei mäkihyppysuksia, ei harjoitusolosuhteita, ei valmentajaa, mutta silti onnistuin edustamaan maatani olympialaisissa – se oli minun kultamitalini.

Edwards ei BBC:n mukaan usko, että elokuva kertoisi hänestä lainkaan.

Edwardsia näyttelee elokuvassa walesilainen Taron Egerton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    5. 5

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    6. 6

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    7. 7

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    9. 9

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    10. 10

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    5. 5

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    6. Näytä lisää