Sauli, Saul

Mäkihyppy

Valikko

Suomen mäkijoukkue kutistuu – yksi kärkihyppääjä pitää välivuoden

Mäkihyppy
Suomen mäkihyppymaajoukkue ensi kaudelle on valittu.
Suomen Hiihtoliitto valitsi A-maajoukkueesenn kaudelle 2015–16 on kolme urheilijaa: Janne Ahosen, Jarkko Määtän ja Lauri Asikaisen.

Viime vuosien kärkinimistä Anssi Koivuranta pitää välivuoden.

– Tämä tuntui parhaalta päätökseltä. Nyt, kun pitäisi alkaa treenata, sisäistä motivaatiota ja paloa ei löydy niin paljon, että tulevaan kauteen olisi järkevää lähteä. Siksi otan nyt ainakin välivuoden, mitään lopullista päätöstä en halua urastani vielä tehdä. MM-kisat 2017 ovat vielä mielessä, Koivuranta sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa Lahden MM-kotikisoihin viitaten.

Muista hyppääjistä Sami Niemi ja Ville Larinto eivät tässä vaiheessa halua sitoutua maajoukkuetoimintaan.

– Sami ja Ville eivät lopeta, mutta haluavat jättää tulevaisuutensa vielä auki. A-maajoukkueen osalta on tietyt kriteerit, joten siksi ryhmä on kohtalaisen pieni, päävalmentaja Jani Klinga sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Maajoukkuetoiminta alkaa Jyväskylässä 21. toukokuuta testeillä. Ensimmäinen leiri on 1. –4. kesäkuuta Kuopiossa.

Mäkihypyn valmennusryhmiin valittuja:

A-Maajoukkue:

Janne Ahonen, Lahden Hiihtoseura

Jarkko Määttä, Kainuun Hiihtoseura

Lauri Asikainen, Kuusamon Erä-Veikot

Valmentajat: Jani Klinga ja Kari Ylianttila

A-haastajat:

Antti Aalto, Kiteen Urheilijat

Sebastian Klinga, Lahden Hiihtoseura

Niko Kytösaho, Lahden Hiihtoseura

Juho Ojala, Kuusamon Erä-veikot

Harri Olli, Ounasvaaran hiihtoseura

Valmentajat: Jani Klinga ja Kari Ylianttila

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Liigastudio juuri nyt: SM-liigassa muhii jättisensaatio – tässä neljä suurinta selitystä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. 6

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    7. 7

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Liigastudio juuri nyt: SM-liigassa muhii jättisensaatio – tässä neljä suurinta selitystä

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. Näytä lisää