Urpo

Mäkihyppy

Valikko

Lopettaako Anssi Koivuranta hyppyuransa?

Julkaistu:

Mäkihyppy
Anssi Koivuranta, 26, on kuluneet kolme kuukautta miettinyt hartaasti, jatkaako urheilu-uraansa vai ei.
Lahtelaistuneen mäkihyppääjän MM-kotikisat odottaisivat vajaan kahden vuoden päässä, mutta Anssi Koivuranta menetti päättyneellä kaudella pahasti kipinänsä urheilemiseen.

Kevään aikana pitkään Thaimaassa ajatuksiaan kokoillut Koivuranta ei IS:n tietojen mukaan ole löytänyt uudestaan motivaatiotaan harjoitteluun.

Hyppääjän lähipiirin mukaan välivuosi on yksi vahva vaihtoehto, ja pahimmillaan koko ura on paketissa. IS ei eilen tavoittanut Koivurantaa kommentoimaan mietelmiensä lopputulemia. Mäkihyppääjien kesäharjoittelukausi alkaa yleensä näihin aikoihin.

Koivurannan vetäytyminen mäkieläkeläiseksi tai vähintään välivuotta viettämään olisi kova isku maajoukkueelle ja ennen kaikkea päävalmentaja Jani Klingalle. Tämä otti Koivurannan valmennukseensa, kun mies muutti Rovaniemeltä ja Tuomas Virtasen valmennuksesta Lahteen keväällä 2014.

Koivuranta halusi nimenomaan valmistautua MM-kisoihin mahdollisimman lähellä pääkallonpaikkaa. Klinga valmensi häntä jo viime vuosikymmenellä, kun päälaji oli yhdistetty.

Mäkiviikolla 2013–14 Innsbruckin osakilpailun voittaneen ja Sotshin olympiakisoissa hyvin onnistuneen (henkilökohtaisissa kilpailuissa 11. ja 12. sija) Koivurannan kaudesta tuli päävalmentajan komennossa kuitenkin täydellinen mahalasku.

Kolme kuukautta sitten Koivuranta epäonnistui maailmancupin osakilpailuissa Titisee-Neustadtissa niin totaalisesti, että päätti jättää kauden kesken ja lopetti kamppailemisen Falunin MM-kisapaikoista.

Hän vieraili Falunissa turistina ja suunnitteli palaavansa mäkeen maalikuun lopussa kotimaisemissaan Kuusamon SM-kisoissa. Yhdistetyn moninkertaista arvokisamitalistia ei lopulta Rukan mäissä nähty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    2. 2

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon ovet avataan

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    4. 4

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    7. 7

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    9. 9

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    10. 10

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    6. 6

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    2. 2

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon ovet avataan

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    4. 4

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää