Verneri

Mäkihyppy

Mäkihyppääjän kantti testataan jo karsinnassa

Julkaistu:

mm-falun
Tänään Falunissa on yksi tämän kauden tositesteistä Suomen mäkihypylle, kun normaalimäen MM-kisan karsinnassa haetaan paikkoja huomiseen loppukilpailuun.
Kausi on mennyt niin pahasti penkin alle, että jatkoon pääsemisessä riittää kullakin jännittämistä. Loukkaantumisetkin ovat kiusanneet.

–Lähdemme hakemaan sitä, että kaikki neljä ovat mukana loppukilpailussa. Se on tyydyttävä tavoite, Suomen päävalmentaja Jani Klinga sanoo.

Suomen kilpailunelikon muodostavat Janne Ahonen, Lauri Asikainen, Ville Larinto ja Jarkko Määttä. Karsinta alkaa klo 20 Suomen aikaa.

Harjoituksissa korkeimmalle eli 30:nneksi sijoittunut Harri Olli ei tullut valituksi Suomen kisanelikkoon. Klingan mukaan päätökseen ei liity mitään muuta kuin kilpailusuoritukset. Hän painottaa, että harjoitustulosten arvioinnissa otettiin huomioon myös olosuhteet ja suksivalinnat.

Kisapäivä alkaa miesten yhdistetyn normaalimäen kilpailulla kello 11 Suomen aikaa. Iltapäivällä klo 17 käydään 10 kilometrin hiihto-osuus.

Suomen kilpailijat ovat Ilkka Herola, Jim Härtull, Leevi Mutru ja Jussi Salo. Päävalmentaja Petter Kukkosta tyydyttäisi Herolan sijoittuminen kärkikymmenikköön ja muun kolmikon pääsy 30 parhaan joukkoon.

Klo 18 alkaa naisten normaalimäen loppukilpailu. Suomelta hyppäävät Julia Kykkänen ja Susanna Forsström.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. Näytä lisää