Pasi

Mäkihyppy

Valikko

Noitarumpu oli ”Jokkeri” Törmäsen olympiavoiton salainen ase

Julkaistu:

MÄKIHYPPY
Jouko Törmänen koki mäkihyppääjän urallaan kovia valitsijoiden tylyyden ja suksiongelmien takia, mutta sai tärkeimmällä hetkellä apuja Lapin shamaaneilta, kirjoittaa Urheilusanomien ja Ilta-Sanomien toimittaja Juha Kanerva.
Mäkiviikon aikana kisajärjestävät kutsuvat arvovaltaiset vieraat ja median gaalailtaan, joka järjestetään Innsbruckin osakilpailun yhteydessä. Tilaisuus on pidetty viime vuosina Iglsin kelkkaradan lähistöllä sijaitsevassa kongressihotellissa. Tasan vuosi sitten tapasin siellä ystävällisesti hymyilevän Jouko Törmäsen, joka oli Kansainvälisen hiihtoliiton mäkikomitean puheenjohtajana arvostettu vieras.

Tänä vuonna Törmäseltä jäi mäkiviikko väliin. Ja paljon muutakin.

Vuoden 1980 olympiavoittaja nukkui pois viime yönä Lapin keskussairaalassa 60 vuoden iässä. Viimeinen hyppy oli uran raskain.

Rovaniemellä kasvanut Jouko Sihveri Törmänen oli luonnonlahjakkuus, joka pääsi innostavaan ympäristöön aloittaessaan hyppäämisen kymmenvuotiaana 1964. Ounasvaaran Hiihtoseuran mäkitoimintaa veti radioäänenäkin tunnettu Esko Kähkönen. OHS:n kaarti oli niin kovaa, että se dominoi totaalisesti sinivalkoista edustushyppäämistä 1970-luvun puolivälissä.

Törmäsellä oli loistavat hyppääjän ominaisuudet, mutta hänen uransa alku ei ollut ruusuinen. Talvella 1972 hän oli ehdolla Sapporon olympiajoukkueeseen, mutta Suomen olympiakomitean hallitus jätti nuorukaisen rannalle äänin 6–5. Päättäjien mielestä Lapin pojan näytöt Keski-Euroopan mäkiviikolla eivät olleet riittävän kovat.

Vuodenvaihteen 1971–72 mäkiviikko oli Törmäsen ensimmäinen suurtapahtuma, jonka pilasivat suksiongelmat. Kun muilla oli omat välineet, hän joutui mäkeen lainavehkeillä. Mäkivalmentajat yrittivät taustoittaa tilannetta ja kertoivat herroille Törmäsen olevan suuri lahjakkuus ja ahkera harjoittelija.

- Olympialaiset eivät ole mikään opintomatka, kuului perustelu kielteiselle ratkaisulle.

Kun Törmänen sai alleen DDR:ssä valmistetut muoviset Popat, hypyt kantoivat huomattavasti pidemmälle. Nuorten EM-kisoissa hän putosi kuitenkin niukasti mitaleilta, koska siviilissä rauhallinen hyppääjä ”höyrysi” kilpailutilanteessa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Samasta vaivasta kärsi myöhemmin nuori Matti Nykänen.

Falunin MM-kisoissa 1974 Törmänen pudotettiin pienen mäen joukkueesta, mutta suurmäessä nähtiin nälkäinen ”Jokkeri”. Hän oli kiinni mitalissa, mutta toisessa hypyssä kuhmurainen vauhtimäki horjutti ponnistusasentoa ja suomalainen putosi niukasti viidenneksi. Kelpo suoritus 19-vuotiaalta abiturientilta. Mäkihyppy tunnettiin lajina, jossa urheilijat eivät epäröineet tarttua pulloon heikkoina hetkinään.

Törmänen kannatti kuivaa linjaa, ja lisäksi hän hoiti opinnot tunnollisesti. Hyppäämisen ohessa hän opiskeli rakennusinsinööriksi.

Lajin välinekehitys oli kiivasta 1970-luvulla. Suomalaishyppääjätkin pukeutuivat Innsbruckin olympiakauden alkaessa aerodynaamisiin kumisiin hyppypukuihin. Mäkimiesten suussa nämä asut kastettiin ”kortongeiksi”. Innsbruckissa keli oli vaikea ja vain Itävallan ja DDR:n tiimit saivat sukset luistamaan. Törmänen oli pikkumäen 14:s ja suurmäessä sijalla kymmenen.

Vuonna 1976 lajipäälliköksi tullut Niilo Halonen määräsi tiukan linjan hyppääjien alkoholin käytölle, mikä tuotti tuloksia seuraavina vuosina. Kari Ylianttila voitti Keski-Euroopan mäkiviikon 1977–78 ja Pentti Kokkonen seuraavalla kaudella. Siinä välissä Kainuun Hiihtoseuran Tapio Räisänen hyppäsi maailmanmestariksi Lahden Betonista 1978. Hivelevän kauniilla tyylillä hypänneen Törmäsen metrit eivät aivan riittäneet mitalille, sillä hän oli kotikisoissa kuudes.

Lake Placidin esikisoissa talvella 1979 Törmänen etsi vielä itseään.

Molemmissa mäissä toinen hyppy epäonnistui. Tuntuma olympiakisojen suorituspaikkoihin oli silti saatu. Seuraavana vuonna taustajoukoissa oli myös psykiatri Pertti Puhakka, joka yritti saada suomalaishyppääjien yläpään kestämään painetta tiukassa paikassa.

Törmäseen tämä henkinen valmennus tehosi. Hän hyppäsi elämänsä kilpailun USA:n itärannikolla sijaitsevassa pikkukaupungissa. Pienessä mäessä Törmänen haki vielä tuntumaa ollen lopputuloksissa kahdeksas.

Suurmäen kilpailua väritti oikukas tuuli, josta oli tällä kertaa iloa suomalaisille. Avauskierroksella Sveitsin Hansjörg Sumi liiteli ykköseksi, mutta kierroksen parhaat tyylipisteet kerännyt Törmänen oli hienosti kakkosena. Tuolloin kilpailijat hyppäsivät toisellakin kierroksella samassa järjestyksessä kuin avauskierroksella. Näin Törmänen oli vuorossa jo toisessa ryhmässä numerolla 25. Sen ryhmän hyppääjät saivat alleen mukavan tuulen. Lisäksi Törmästä avittivat Lapin shamaanit noitarumpuineen, mikäli selostaja Paavo Noposta oli uskominen.

”Lapin kullanhuuhtojat Heikki Kokko ja muut olivat hoitaneet homman jo etukäteen. Lisäksi Liikavainion Veikkokin oli kaivanut vielä kaikkein salaisimman noitarumpunsa esiin.” (Lainaus Jouko Vahtolan teoksesta Suomen mäkihypyn historia).

Lapin henget siivittivät Törmäsen aina 117 metriin asti, mikä oli uusi mäkiennätys. Kun tyylipisteet olivat komeat 18,5–19–19–18–19, yhteispisteiksi saatiin 271,0. Kun sveitsiläinen joutui omalla vuorollaan odottelemaan sopivaa tuulirakoa hyvin pitkään, Sumi hermostui ja pilasi hyppynsä. Lopputuloksissa hän valui seitsemänneksi, mikä tiesi Suomeen myös toista mitalia. Nuori lahtelainen Jari Puikkonen nappasi pronssia.

173-senttisestä rovaniemeläisestä oli tullut kertaheitolla suurmies.

Törmänen osasi suhtautua tilanteeseen rauhallisesti eikä riehaantunut juhlimaan. Hän jatkoi uraansa vielä kaksi vuotta. Viimeisen edustustehtävänsä hän suoritti Oslon MM-kisojen suurmäessä 1982.

Kaameassa hernerokkasumussa käydyn kisan sankari oli Matti Nykänen, jonka lento maailman ykköskotkaksi oli vasta alkamassa. Törmänen oli sijalla 22. Oltuaan kymmenen vuotta maailman huipulla hän päätti lopettaa uransa 27-vuotiaana.

Sen jälkeen hän on tehnyt pitkän päivätyön Rovaniemen kaupungin palveluksessa ja urheilun luottamustehtävissä Suomen hiihtoliitossa ja FIS:ssä. Ehtipä Törmänen kokeilla myös mäkihyppykommentaattorin uraa televisiossa. Siinäkin hän oli yhtä rauhallinen kuin aktiiviaikoinaan toimittajien tentissä. Vaikka Jokkeri on poissa, hänen hyppynsä elävät arkistossa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. 6

      Alkoholilain kompromissi tyssäsi perussuomalaisten vastustukseen – sopua haetaan taas huomenna

    7. 7

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    8. 8

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    9. 9

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    10. 10

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. Näytä lisää