Reija

Mäkihyppy

Valmentajalegenda tyrmistyi mäkikilpailun tuomaristolle - "Käsittämätöntä!"

Julkaistu:

Salpausselän kisat
Nykyisin Eurosportin mäkihyppyasiantuntijana toimiva Hannu Lepistö ei sulattanut tuomariston toimintaa sunnuntain kilpailussa Lahden suurmäessä.
Tuomaristo nosti toisella kierroksella hyppääjien lähtölavaa pykälällä paikkaan kahdeksan, kun 11:ntenä avauskierroksen jälkeen ollut Japanin Reruhi Shimizu epäonnistui täysin toisessa hypyssään.

- Käsittämätöntä. Lähtölavaa lähdettiin nostamaan, kun jäljellä oli kuitenkin kymmenen parasta hyppääjää, ja hyppyjen pituudet olivat siihen mennessä hyvin hallinnassa, Lepistö päivitteli Ilta-Sanomille puhelimitse.

Tuomariston lavapäätös johti lopulta siihen, että Puolan Kamil Stoch lensi HS130-mäessä hurjan 134,5-metrisen hypyn, johon hän onnistui tekemään upean telemark-alastulon. Se riitti lopulta kilpailun voittoon.

Suoritukselle oli lähellä tulla kuitenkin kallis hinta. Korkealta lentoradalta pudonneen Stochin polvet saivat alastulossa kovan iskun, ja hyppääjä irvisteli kivusta.

- Soitin Kamilille heti kilpailun jälkeen. Kipu oli ollut hypyn jälkeen kova, mutta hän kertoi selvinneensä näin alustavasti säikähdyksellä, Puolan maajoukkuetta vuosina 2006-2008 valmentanut Lepistö kertoi.

Mäkihypyssä jokaiselle hyppyrimäelle on määritelty HS-metrilukema, joka on mäen kriittinen piste. Tuomariston tehtävänä on säädellä hyppääjien vauhteja niin, ettei ylipitkiä hyppyjä nähtäisi ja urheilijoiden terveys vaarantuisi. Stochin tapauksessa raja ylittyi 4,5 metrillä. Tästä pelästyneenä Saksan päävalmentaja vaati lavan pudottamista, kun avauskierroksen jälkeen kilpailua johtanut Severin Freund tuli vuoroon. Ehjänä alas tullut Freund jäi Stochin mitasta 5 metriä ja putosi kärkipaikalta toiseksi.

Lepistö kuitenkin muistuttaa, että hyppääjien turvallisuuden vaaliminen on ensisijaisesti tuomariston tehtävä, ei valmentajien.

- Jos olisin vielä valmentaja ja kävisin sanomassa asiasta, niin vastaus olisi olankohautus ja toteamus että loukkaantumisiltahan tässä vältyttiin. Ehdin kokea tämän aktiivivuosieni aikana, Lepistö sanoi.

Lepistön mukaan ongelman aiheuttaa hyppääjien roima tasoero, jolloin vain parhaiden hyppääjien valmentajat toivovat pienempiä vauhteja.

- Nyt mentiin reilusti yli HS-pisteen, eli tuomaristo ei ollut lainkaan tehtäviensä tasalla. Tässä kilpailussa oli ihan selvä vaaramomentti, Lepistö painotti.

Hannu Lepistön valmennusura

  • Suomen maajoukkueen päävalmentaja 1980-1985 ja 1994-1998
  • Italian maajoukkueen päävalmentaja 1985–1992 ja 2004-2006
  • Itävallan maajoukkueen päävalmentaja 2002-2004
  • Puolan maajoukkueen päävalmentaja 2006-2008
  • Adam Malyszin henkilökohtainen valmentaja 2009-2011

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    5. 5

      Bakteerimittauksen tulokset johtivat uimahallin shokkiklooraukseen – ”Riskejäkään ei haluta ottaa”

    6. 6

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    7. 7

      Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

    8. 8

      Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

    9. 9

      70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    6. 6

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    5. 5

      Bakteerimittauksen tulokset johtivat uimahallin shokkiklooraukseen – ”Riskejäkään ei haluta ottaa”

    6. Näytä lisää