Olga, Oili

Mäkihyppy

Valikko

Mentaalivalmentaja: "Lärvit" silloin tällöin tekisi hyvää Janne Ahoselle

Julkaistu:

Mäkihyppy
Urheilijoiden mentaalipuolen kanssa paljon töitä tehnyt Mika Kuusisto uskoo, että Janne Ahonen urheilisi paremmin, jos vetäisi silloin tällöin "lärvit".

Mentaalivalmentaja Mika Kuusisto sanoo tänään ilmestyneessä Urheilusanomissa, että mäkihyppääjä Janne Ahonen teki väärin lopettaessaan alkoholin käytön kokonaan – siis puhtaasti urheilun näkökulmasta.

Useiden yksilöurheilijoiden ja palloilujoukkueiden kanssa mentaalipuolen vahvistamiseksi töitä tehnyt Kuusisto korostaa, että Ahosen ja joidenkin muidenkin suomalaisurheilijoiden pahin vihollinen näyttää olevan liiallinen jäykistely.

- Esimerkiksi Ahosella ja Kaisa Mäkäräisellä vaikuttaisi olevan sama perusongelma. Kun henkilökohtaiset olympiamitalit ovat jääneet saamatta, niitä oli lähdetty metsästämään entistä pahemmalla jäpittämisellä. Rennompi asenne toisi parempia tuloksia, ja sen rentouden saavuttamiseen esimerkiksi ajoittainen "nollaus" voisi auttaa, Kuusisto sanoo.

Hän arvaa lausuntonsa nostavan haloon, ja Kuusisto korostaakin, ettei yleisellä tasolla kannusta ihmisiä runsaaseen alkoholin käyttöön.

- En tietenkään. Mutta kun ajatellaan Ahosta, menestysvuosinaan hän ymmärtääkseni otti välillä aika isollakin kädellä. Kilpailuihin palatessaan hän varmasti ajatteli tekevänsä kaiken vielä vähän paremmin ja tarkemmin, ja siihen liittyi täysraittius. Pelkästään urheilun kannalta ajatellen hänen kannattaisi ehkä palata kaavoihin, jotka toivat menestystä.

Kuusisto muistuttaa, että Ahonen on kertonut testitulostensa olleen tällä kaudella monelta osin paremmat kuin koskaan.

- Jotakin siis uupuu. Alkoholin käytön lopettaminen on suurin ulkopuolisille kerrottu muutos hänen tekemisissään. Ja suurin ulospäin näkyvä muutos urheilemisessa on, että tekemisestä on lähtenyt ilo kokonaan. Nyt hänen urheilemisensa näyttää olevan vain ihan hillitöntä suorittamista.

Miten usein mentaalivalmentaja suosittelisi Ahosta tai muita urheilijoita kuvaannollisesti painamaan reset-nappulaa?

- Ei ole olemassa mitään oikeaa määrää, mutta joskus se voisi tehdä hyvää.

Kuusisto korostaa, ettei suosittelisi "nollausta" läheskään kaikkien urheilijoiden, esimerkiksi kestävyyslajien edustajien, rentoutumiskeinoksi.

- Mäkihypyn kaltaisessa räjähtävää voimaa vaativassa lajissa alkoholin vaikutus suorituskuntoon ei ole niin suuri kuin kestävyyslajeissa. Monet mäkihypyn menestyjäthän ovat olleet "mehumiehiä". Lajin psyykkisesti herkkä luonne tietyllä tapaa jopa edellyttää ajoittaista nollaamista, Kuusisto sanoo.

Voi olla joidenkin mielestä hieman yllättävää, että mentaalivalmentaja nostaa henkisesti vahvimmaksi tuntemakseen urheilijaksi F1-kuski Kimi Räikkösen.

- Kimikin käy välillä poikien kanssa rälläämässä, eikä se tunnu haittaavan menoa. Päinvastoin, hän hoitaa silti hoitaa työnsä paremmin kuin monet muut.

- Kimi ei anna minkään tai kenenkään ulkopuolisen häiritä tekemistään, Kuusisto ihastelee.

Monen muun tavoin Kuusisto iloitsi Sotshin olympialaisten aikaan siitä, että suomalaisurheilijat päästivät entistä avoimemmin tunteet valloilleen. Silti hän näkee, että yhteiskuntaamme vaivaavat osittain samat ongelmat kuin esimerkiksi Ahosen ja Mäkäräisen urheilemista.

- Nauttiminen ja elämä ovat unohtumassa, ja tilalle on tullut pirunmoista suorittamista. Kansakuntana meidän pitäisi löytää enemmän rentoutta niin elämään yleensä kuin urheilemiseen. Eikä alkoholi suinkaan ole siihen ainoa keino.

- Toki voittaminen on hienoa, mutta ei sen pidä olla itsetarkoitus. Olympialaisissa nähdyistä huikeista tunteista jäi varmasti monille helkkarin hyvä fiilis, vaikkei aina voitettukaan. Ei tämä niin hemmetin vakavaa ole.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    8. 8

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    9. 9

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    10. 10

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    4. 4

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää