Jarkko, Jere, Jarno

Mäkihyppy

Valikko

Miljonääri Terentjeffistä mäkihypyn suurtukija

Julkaistu:

Oululainen it-miljonääri ja suursijoittaja Jorma Terentjeff ryhtyy talousvaikeuksistaan tunnetun mäkihyppymaajoukkueen suurtukijaksi ja yhdeksi pääsponsoriksi.
IS:n tietojen mukaan Terentjeff tukee joukkuetta yli 100 000 eurolla vuodessa. Summa on erittäin merkittävä, sillä Hiihtoliiton maajoukkuetoiminnan budjetti kuluvalle tilikaudelle on noin 900 000 euroa. Terentjeffin rooli maajoukkueen mesenaattina esitellään Helsingissä medialle keskiviikkona 16. lokakuuta, joten Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori ei halunnut vielä kommentoida asiaa.

Terentjeff hakee sponsorointirahallaan ennen kaikkea näkyvyyttä omistamalleen hiihtokeskukselle, pudasjärveläiselle Iso-Syötteelle, jossa on myös toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Iso-Syöte on jäänyt tunnetumpien hiihtokeskusten, kuten Rukan tai Levin, varjoon näkyvyyskilpailussa.

- Olin katsomassa viime mäkiviikkoa Saksassa, ja lajin tarjoama näkyvyyspotentiaali aukesi silloin toden teolla. Haemme isoa näkyvyyttä sekä Keski-Euroopassa että kotimaassa, Terentjeff kertoi torstaina.

Yhdeksi vaikuttimekseen hän kertoo penkkiurheilijan huolen perinteisen menestyslajin tilasta ja rahapulasta. Mäkimiesten viimekautinen rahankeräys ja köyhyysromantiikkaa tihkunut tv-mainos tekivät teollisuusneuvokseen vaikutuksen. Tästä huolimatta sopimusneuvottelut kestivät kauan ennen kuin Vuori ja Hiihtoliiton markkinointisopimuksia tekevä Samppa Lajunen saivat Terentjeffin nimen paperiin.

Elektroniikka-alalla vaikuttanut diplomi-insinööri Terentjeff ansaitsi satojamiljoonia markkoja, kun vuosituhannen vaihteessa myi yhtiökumppaninsa kanssa oululaisen JOT Automation Groupin. Sen jälkeen hän on toiminut mm. sijoittajana. Urheilusponsorointi tuli tutuksi Oulun Kärppien pitkäaikaisen tukemisen kautta. Aiemmin tänä vuonna Terentjeff, 64, esiintyi bisnesenkelin ominaisuudessa Leijonan luola –tv-ohjelmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. 6

      Timo Soini haukkui arvostelijoitaan kenokauloiksi – tiedätkö, mitä hän tarkoitti?

    7. 7

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    8. 8

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    9. 9

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    10. 10

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. Näytä lisää