Urpo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkimaajoukkueen valmentajan pesti vaakalaudalla - "Tilanne on kriittinen"

Julkaistu:

Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajan Pekka Niemelän pesti on tarkastelussa ensi viikolla. Hänen on tuolloin määrä keskustella tulevaisuudestaan lajiyhdistys Finnjumping ry:n johdon kanssa.
- Tarkoitukseni on tavata päävalmentaja ensi viikolla. Tilanne on kriittinen, Finnjumpingin puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori myöntää.

Mäkijoukkue lähti MM-kisoihin vaatimattomin odotuksin, mutta niihinkin nähden romahdus Val di Fiemmessä on ollut karmaiseva. Kukaan suomalaisista ei selviytynyt kummassakaan henkilökohtaisessa MM-kilpailussa toiselle hyppykierrokselle.

- Mäkijoukkueessa on henkinen takalukko, negatiivisuuden kierre, jonka oikaisemiseen on löydettävä keinot. Mitä ne ovat, selviää varmaan viikon, kahden kuluessa, Vuori sanoo.

- On oltava valmis tekemään koviakin ratkaisuja. Niemelän asemaa en halua muuten kommentoida, mutta on selvää, ettei taakkaa voi panna yksin päävalmentajan niskoille.

Myös Finnjumping ry:n toiminnanjohtajan Mauri Haatajan mukaan lajissa on tultu viimeiselle rajalle.

- On tämä sellainen katastrofi, ettei auta yhtään kaunistella. Nöyryyttävintä tämä on urheilijoille itselleen, Haataja ymmärtää.
 
Eripurasta yhtenäisyyteen

Vedonlyöntikertoimia Niemelän potkuista nostaa tosiasia, ettei Finnjumping ry kylve rahassa. Päävalmentajasopimuksen purkaminen kesken sopimuskauden, vuosi ennen Sotshin olympiakisoja, aiheuttaisi velkaiselle lajiyhdistykselle entisestään lisämenoja.

Eikä Suomen mäkijoukkueen päävalmentajuus ole nykyisin kadehdittava virka. Niemelä aloitti tehtävässään 2010, ja jo seuraavalla kaudella Finnjumping joutui rahapulassaan tuntuvasti karsimaan maajoukkuekuluja.

Toiminnan talkoohenkisyydestä kielii se, että Viron päävalmentajana työskentelevä Topi Sarparanta on myös Suomen maajoukkueen kakkosvalmentaja. Hänen suojattinsa Kaarel Nurmsalu oli torstaina MM-suurmäen 26:s, koko suomalaiskolmikon edellä.

Maajoukkueen harjoittelua on hajautettu valmennuskeskuksiin, jotka ovat Kuopio, Lahti, Sotkamon Vuokatti ja Rovaniemi.

- Meidän on löydettävä yhtenäinen valmennuslinja. Maaliskuu on siinä mielessä päätöksenteon aikaa, Vuori kertoo.
 
Nollatulokseen kauden päätteeksi

Vuori tuli Finnjumpingin johtoon viime keväänä. Lajiyhdistyksen talous oli kuralla, pääoma Hiihtoliiton lainat mukaan lukien pakkasella liki puoli miljoonaa euroa.

- Yhdistys oli tehnyt kolmena vuonna peräkkäin kumulatiivista tappiota, tämän kauden päätteeksi päästäneen nollatulokseen.

Markkinointi- ja viestintäammattilainen ei kadu lajivalintaansa.

- Tulin pelastamaan kansallislajia. Ihmeitä ei tehdä yhdessä yössä. Uskon, että saamme urheilullisen menestyksen kääntymään, Vuori vakuuttelee ja näkee Julia Kykkäsen kymmenennen MM-sijan pilkahduksena pimeässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    3. 3

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. 6

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    7. 7

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    8. 8

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    3. 3

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. Näytä lisää