Alma

Mäkihyppy

Valikko

Mico Ahonen löi isänsä ennätyksen

Julkaistu:

Janne Ahosen 11-vuotias poika Mico hyppäsi eilen ensimmäisen kerran Lahden betonista.
Lahden betoni on Rukan suurmäen jälkeen Suomen suurin hyppyrimäki.

Jannen mielestä se on silti juurikin Salpausselän suurmäki, joka on vaikuttavuudessaan omaa luokkaansa.

- On se, ainakin suurmäistä. Sen jylhä ulkomuotokin on jo itsessään sellainen, joka pistää arvostamaan.

Arvostusta on löytynyt maailman huippuhyppääjistä lähtien. Moninkertainen arvokisamitalisti muistelee monen mäkimiehen monon tärisseen 1972 valmistuneen Betonin huipulla.

- Varsinkin aikaisempina vuosina, kun kisoja hypättiin kovissa tuulissa. Kyllä silloin oltiin tornissa ihmeissään, hän naureskeli.

- Enää sellaisissa olosuhteissa ei hypätäkään.

Ajat ovat tosiaan muuttuneet – myös varusteiden suhteen.

- Nykypäivän junioreilla on käytössään samat huippuvälineet kuin maailman huipuillakin. Se oli yksi asia, joka mahdollisti Micon hyppäämisen, isä paljasti.

Pelätyn Betonin valloitusta ei silti sovi vähätellä. 11-vuotiaan Micon ensihyppy päihitti isänsä Betoni-neitsyyden kolmella vuodella, sillä Janne Ahonen oli 14-vuotias tehdessään saman tempun kaudella 1991-1992.

- Se tuntui jo silloin isolta. Niemisen Toni hyppäsi ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana, ja sekin oli ihan hurja juttu siihen aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. 6

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    7. 7

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    8. 8

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    3. 3

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. Näytä lisää