Armas

Mäkihyppy

Valikko

2. kilpailupäivän ohjelma ja suomalaiset: 18-vuotias Kykkänen jo kolmansissa arvokisoissaan

Kotimaista naismäkihyppyä kannatteleva Julia Kykkänen selvisi vaikeuksistaan MM-kisakoneeseen.
Kolmansiin aikuisten arvokisoihinsa osallistuva Julia Kykkänen on vasta toipunut solisluumurtumasta ja juuri ennen MM-kisoja hän sairasti vielä kuumeen.

Kotipihallaan liukastuneelta Kykkäseltä murtui vuodenvaihteessa solisluu. Mäkitauko venyi puoleksitoista kuukaudeksi, ja Kykkänen toipui kilpailukuntoon vasta MM-kisojen alla.

- Kuusi hyppyä tuli tauon jälkeen, sanoi Kykkänen, joka torstaina ponkaisi lumisateisen Predazzon HS106-normaalimäestä 91,5:n ja 86 metrin harjoitusloikat.

Tauko ei näytä vaikuttaneen hyppyihin ikävästi. Kykkänen nappasi treeneissä sijat 14 ja 15. Ilman kilpailutaukoa hänen sijoituksensa maailmancupissa olisi suunnilleen samaa luokkaa (nyt 34:s).

Viidesti urheilu-urallaan solisluunsa murtaneessa Kykkäsessä, 18, ruumiillistuu viileä olemus. MM-kilpailun aattona hän muistutti kuuluisaa viilipyttyä.

- Eka treenihyppy oli hyvä, eikä toinenkaan pöllömpi.

Osanottajapulan vuoksi peruuntuneiden karsintojen sijasta hypätyissä harjoituksissa pisimmälle ponkaisi maailmancupia viime kaudella hallinnut USA:n Sarah Hendrickson, 102 metriä. Ennakkosuosikki, tämän kauden cupia johtava Sara Takanashi ylsi 101 metriin.

- Takanashi on kova, sen hyppy lähtee aika syvältä, Kykkänen arvioi 16-vuotiasta japanilaista.

Se oli kehu, vaikka "syvä" arkipuheessa muita merkityksiä usein saakin

Julia Kykkänen - kuka?

  • 17.4.1994, Ounasvaaran Hiihtoseura
     
  • Vasta 18-vuotias Kykkänen osallistuu jo kolmansiin aikuisten MM-kisoihinsa
  • Liberecissä 2009 hän oli 26:s ja Oslossa 2011 sijalla 17
IS arvio: Jos Kykkänen pystyy nyt parempaan, kyseessä on suuri voitto. Niin paljon hankaluuksia hänellä on ollut kisoihin valmistautuessa.

Päivän ohjelma

Klo 11.00: Yhdistetty HS106
Klo 16.00: Yhdistetty 10 km
Suomalaiset: Ilkka Herola, Jim Härtull, Janne Ryynänen ja Mikke Leinonen
Klo 17.00 Naisten mäki HS106
Suomalainen: Julia Kykkänen
Klo 19.00 Miesten mäkikarsinta HS106
Suomalaiset: Ville Larinto, Anssi Koivuranta, Lauri Asikainen, Sami Heiskanen

Televisio ja radio
TV2 klo 10.45–12.20, TV2 klo 15.45–17.00, TV1 klo 17.05–18.00, TV2 klo 18.00–19.00, TV2 klo 19.30–20.45, TV2 klo 20.45–21.00
Kaikki kisalähetykset YLE Puheesta.
  • MM-hiihdot 2013

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Rynnäkkökivääri vietiin puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. 6

      Naapuririidan hirvittävä seuraus: Ammutuksi joutunut Huippumalli haussa -kilpailija kriittisessä tilassa

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    9. 9

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Rynnäkkökivääri vietiin puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. Näytä lisää