Teresa, Tessa, Terttu

Mäkihyppy

Valikko

Suomeen ei mitalia mäkihypystä, kultaa Itävaltaan

Anssi Koivurannan neljäs sija ei kantanut enää 2. kierroksella. Se ei ollut tosin yllätys.
Koivurannan 2. kierros hyppy kantoi vain 94 metriä, mikä riitti kuitenkin sijoitukseen niukasti kymmenen parhaan joukossa. Koivuranta siis 10.

- Taisi olosuhteet muuttua kärkipäälle. Hauska päivä. Oli aika jännä paikka hypätä, mutta totta kai sitä aina parhaansa yrittää. Kokonaisuutena voi olla tosi tyytyväinen. Harmittaa Matin (Hautamäki) puolesta, Koivuranta sanoi Ylelle.

MM-kultaa voitti Thomas Morgenstern, joka 107 metrisen hypyn 2. kierroksella. Hopeaa otti Itävallan Andreas Kofler ja pronssia puolan Adam Maylsz.

Muista suomalaisista Olli Muotka oli 18. ja Janne Ahonen 20. Matti Hautamäki ei selviytynyt 2. kierrokselle.

- Ei sen ihmeellisempää makua kisasta jäänyt. 1. kierroksella ainakin minä olin onnekas. Siitä johtui harjoituksia parempi sijoitus. 2. kierroksella tipuin sinne mihin piti, Ahonen sanoi Ylelle.

- 1. kierroksella kävi tuuri, vaikka oli hyvä hyppy. 2. kierroksella oli vähän puristusta. Tunne oli, että olisi voinut pidemmällekin päästä, Muotka sanoi Ylelle.

Ota kantaa

Saako Suomi yhtään mitalia Oslon MM-kisoista?

Kyllä 75% Ei 25%
Ääniä yhteensä 326

Tulokset

1) Thomas Morgenstern Itävalta 269,2 pistettä (101,5 ja 107 metriä),
2) Andreas Kofler Itävalta 260,1 (99,5-105),
3) Adam Malysz Puola 252,2 (97,5-102),

4) Simon Ammann Sveitsi 247,6 (97,5-101,5), 5) Tom Hilde Norja 244,8 (94-101,5), 6) Kamil Stoch Puola 240,5 (94-101), 7) Severin Freund Saksa 239,2 (95,5-100), 8) Gregor Schlierenzauer Itävalta 235,2 (93,5-98), 9) Anders Bardal Norja 232,6 (97-98,5), 10) Anssi Koivuranta Suomi 231,9 (98,5-94),

11) Michael Uhrmann Saksa 231,2 (93,5-99,5), 12) Sebastian Colloredo Italia 230,4 (96-97), 13) Daiki Ito Japani 229,9 (92,5-98), 14) Martin Schmitt Saksa 229,4 (93,5-97,5), 15) Anders Jacobsen Norja 229,0 (92,5-99), 16) Denis Kornilov Venäjä 228,8 (96-98), 17) Peter Prevc Slovenia 224,6 (94-95), 18) Olli Muotka Suomi 224,1 (97,5-94,5), 19) Piotr Zyla Puola 224,0 (93,5-96), 20) Janne Ahonen Suomi 223,0 (96-94),

21) Martin Koch Itävalta 222,4 (90-97,5), 21) Jakub Janda Tshekki 222,4 (91-96,5), 23) Pavel Karelin Venäjä 218,1 (95-92), 24) Taku Takeuchi Japani 217,9 (93-95,5), 25) Andrea Morassi Italia 215,9 (91,5-95), 26) Noriaki Kasai Japani 215,7 (93,5-92,5), 27) Borek Sedlak Tshekki 215,0 (93-93), 28) Emmanuel Chedal Ranska 214,7 (94-94), 29) Andreas Küttel Sveitsi 211,4 (91,5-93,5), 30) Nikolai Karpenko Kazakstan 194,6 (94-86),
...38) Matti Hautamäki Suomi 91,7 (84,5).
  • Hiihdon MM2011

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      Saiko joku Eurojackpot-kolmikosta jopa miljoona euroa muita enemmän? Sentinkin ero kupongilla on 435 000 euroa

    3. 3

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    4. 4

      Kirsi Salo alkaa tehdä bisnestä Kolumbiassa – löysi yllätyksen ostamaltaan maatilalta

    5. 5

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    7. 7

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    10. 10

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    8. 8

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      Saiko joku Eurojackpot-kolmikosta jopa miljoona euroa muita enemmän? Sentinkin ero kupongilla on 435 000 euroa

    3. 3

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    4. 4

      Kirsi Salo alkaa tehdä bisnestä Kolumbiassa – löysi yllätyksen ostamaltaan maatilalta

    5. 5

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    6. Näytä lisää