Atso

Mäkihyppy

Severin Freund liiteli voittoon Willingenissä

Julkaistu:

Saksalaisten riemuksi avauskierroksen jälkeen Willingenin kilpailun johdossa ollut Severin Freund kesti paineet myös toisella kierroksella. Matti Hautamäki ja Janne Happonen olivat parhaat suomalaiset.
Kuudentena avauskierroksen jälkeen ollut Matti Hautamäki hyppäsi ensimmäisellään 139 ja toisellaan 137 metriä ollen loppusijoituksissa seitsemäs. Janne Happonen leiskautti avauskierroksella peräti 140 metriä. Toisella kierroksella Happonen jäi 133 metriin ja oli kisan kahdeksas.

Avauskierroksen kärkimiehet pitivät pintansa myös toisella hyppykierroksella. Simon Ammann ja Martin Koch liitelivät kumpainenkin 140,5 metriä toisella hyppykierroksella. Koch jäi voittaneesta Freundista 2,2 pistettä ollen kisan kakkonen. Ammann oli loppusijoituksissa kolmas. Severin Freundin toisen kierroksen 139 metrinen riitti kisan voittoon. Hänen kokonaispisteensä olivat 289,1.

Kalle Keituri ja Anssi Koivuranta karsiutuivat toiselta kierrokselta.

MÄKIHYPPYTULOKSIA, WILLINGEN

Maailmancupin osakilpailu (HS145):

1) Severin Freund Saksa 289,1 (143,5-139), 2) Martin Koch Itävalta 286,9 (141,5-140,5), 3) Simon Ammann Sveitsi 284,5 (143-140,5), 4) Thomas Morgenstern Itävalta 280,1 (139-138), 5) Gregor Schlierenzauer Itävalta 274,4 (136,5-141), 6) Kamil Stoch Puola 270,2 (133,5-141), 7) Matti Hautamäki Suomi 266,8 (139-137), 8) Janne Happonen Suomi 262,5 (140-133), 9) Adam Malysz Puola 259,7 (135,5-135), 10) Tom Hilde Norja 255,3 (136-133,5),11) Fumihisa Yumoto Japani 251,6 (137,5-136), 12) Johan Remen Evensen Norja 251,0 (129,5-139), 13) Manuel Fettner Itävalta 248,5 (135-130), 14) Roman Koudelka Tshekki 245,5 (130,5-134,5), 15) Sebastian Colloredo Italia 243,6 (140-129,5),
... 35) Anssi Koivuranta Suomi 106,6 (127,5), 36) Kalle Keituri Suomi 104,8 (126,5).

Maailmancupin kokonaispisteet 19/26 osakilpailun jälkeen:

1) Morgenstern 1 434, 2) Ammann 1 013, 3) Andreas Kofler Itävalta 930, 4) Malysz 864, 5) Hilde 660, 6) Hautamäki 599, 7) Freund 579, 8) Koch 524, 9) Fettner 415, 10) Stoch 402,

... 13) Ville Larinto Suomi 342,... 34) Koivuranta 85,... 37) Janne Ahonen Suomi 74,... 46) Olli Muotka Suomi 44,... 51) Happonen 32,... 66) Juha-Matti Ruuskanen Suomi 6,... 79) Harri Olli Suomi 1.

Seuraava kilpailu: 2. 2. Klingenthal.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    2. 2

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    3. 3

      EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Saksalaiskuski kolaroi voimalla, pää retkahti osumasta – F1-harjoitukset keskeytetty jo kahdesti

    9. 9

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    10. 10

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    2. 2

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    3. 3

      EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

    4. 4

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. Näytä lisää