Tiina, Kirsi, Krista

Mäkihyppy

Valikko

Ahonen jätti kisan kesken - Hautamäki taistelee mitalista

Julkaistu: , Päivitetty:

Koekierroksella kaatunut ja polvensa loukannut Janne Ahonen jätti Vancouverin olympialaisten suurmäen kilpailun kesken koekierroksella tulleen polvivamman takia. Ahonen hyppäsi avauskierroksella 125 metriä ja oli avauskierroksen jälkeen 16:s. Ero kärkeen oli 33,7 pistettä.

Ahonen on matkalla kisakylään, jossa polvi kuvataan magneettikuvauslaitteella. Lääkäri Harri Hakkarainen epäilee, että kyseessä on polven sivusiteen repeämä.

Kilpailussa on kuitenkin suomalaisittain myös ilonaiheita. Matti Hautamäki leiskautti huikean 134-metrisen hypyn ja on kisassa kolmantena.

Kilpailua johtaa ensimmäisen kierroksen jälkeen Sveitsin Simon Ammann, joka hyppäsi ensimmäisellään vaikeissa tuulioloissa uskomattomat 144 metriä. Puolan Adam Malysz on toisena 137-metrisellään. Malyszin ero Ammanniin on 6,4 pistettä.

Hautamäki on jäänyt Ammannista 13 pistettä, mutta suomalaisen ero neljänteen sijaan on melko reilu, joten mitali on enemmän kuin haarukassa. Neljäntenä oleva Andreas Kofler on nimittäin Hautamäestä 4,5 pisteen päässä.

Janne Happonen hyppäsi puolestaan 122 metriä. Happonen kuitenkin hylättiin kisasta liian suuren hyppypuvun takia.

Viikko sitten normaalimäessä Happosen kohtalon kokenut Harri Olli hyppäsi suurmäen avauskierrokselle 117 metriä ja menetti käytännössä mahdollisuutensa mitaleille. Olli on avauskierroksen jälkeen 31:s selvisi toiselle kierrokselle.

Kisassa vallitsivat avauskierroksella erittäin hankalat tuuliolot.

Kilpailun toinen kierros on käynnissä.

**************************************

Janne Ahonen kaatui Vancouverin olympialaisten suurmäen kilpailun koekierroksella.

Ahosen hyppy kantoi 128,5 metriin, mutta alastulon jälkeen mies kaatui selälleen. Ylen mukaan Ahonen loukkasi kaatumisessa vasenta polveaan.

- Jannen vasemman polven sivuside on kipeä, mäkivalmentaja Jyri Pelkonen raportoi Ylen haastattelussa.

Lisäksi Ahosen nilkka kipeytyi kaatumisen takia.

Loukkaantumisesta huolimatta Ahonen pystyy näillä näkymin hyppäämään kisassa.

Ahosen hyppy kantoi 128,5 metriin, mutta alastulon jälkeen mies kaatui selälleen.

Suurmäen kilpailu alkoi kello 21.30 Suomen aikaa. Ahosen lisäksi suomalaisista ovat mukana Matti Hautamäki, Janne Happonen sekä Harri Olli.

*************************************

Tässä ovat karut faktat. Janne Ahonen hyppää lauantaina illalla Suomen aikaa viimeisen kerran olympialaisten henkilökohtaisessa kilpailussa. Vaikka ura vielä todennäköisesti jatkuu ensi kaudella, Sotshiin 2014 on liian pitkä matka.

Kisa on siis viimeinen mahdollisuus pokata ainoa palkintokaapista puuttuva prenikka, joka on henkilökohtainen olympiamitali.

Normaalimäen kilpailussa Ahonen jäi mitalista juuri niin vähän kuin vain kukaan voi jäädä. Mutta tilanne on viikossa muuttunut. Ahosen sijoittuminen kolmen joukkoon vaatii nyt ihmeen.Hän ei todellakaan lukeudu kilpailun suosikkeihin.

Harjoituksissa Ahonen on jäänyt kärkimiehille tasaisesti lähes 20 metriä. Hän on jopa suomalaisten välisessä vertailussa häntäpäässä.

Ongelma on ylämäen laskuasennossa.

- Tällä kertaa mitalia ei odota enää kukaan. Huolestunut en ole, nythän on talven hienoin kisa edessä, Ahonen sanoi perjantaina karsinnan jälkeen ja virnisti.

- Ei se hyppy häävisti mennyt ennen pikkumäkeäkään.

Hetkinen. Ahosen elekieli kertoi nyt enemmän kuin mitä hän sanoi. Ollaanko tässä nyt virittämässä kaikkien aikojen yllätystä?

- Janne on mielialaurheilija. Harjoitukset eivät varmasti motivoi parhaimpaan suoritukseen. Kun vedetään kisavarusteet päälle, tilanne on toinen, Ahosen henkilökohtaisena valmentajana nykyisin toimiva Tommi Nikunen sanoi.

Mutta Nikunenkin myönsi, että liukuasennon kanssa riittää töitä.

- Kyllä tässä ihmettä tarvitaan. Jos ponnistaa kaksi metriä ohi, ei pääse tarpeeksi pitkälle. Mutta Janne on yksi niistä harvoista hyppääjistä, joka omaa kyvyt tehdä sen ihmeen. Hän voi tässä tilanteessa nyt hyvin olla 15:s tai sitten kakkonen.

Ahosen lisäksi lauantain suurmäen kilpailuun osallistuvat suomalaisista hyvän karsintahypyn - 137,5 metriä - loikannut Matti Hautamäki, nomraalimäessä epäonnistunut Harri Olli sekä Janne Happonen.

Kilpailu alkaa klo 21.30 Suomen aikaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  4. 4

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  5. 5

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Paljon kertova potretti: Aku Hirviniemen sisko jakoi yllättävän lapsuuskuvan näyttelijästä – ”Outo sotahullu”

  9. 9

    Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

  10. 10

    Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  4. 4

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  5. 5

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  6. Näytä lisää