Juha, Janne, Jani

Mäkihyppy

Valikko

Harri Olli ilottomana Innsbruckissa: Paska maku jäi!

Julkaistu:

Neljänneksi noussut Matti Hautamäki oli Innsbruckin mäkikisan ainoa suomalaisonnistuja. Muiden menestys jäi sen verran vaisuksi. Harri Olli hyppäsi kaksi tasaista hyppyä (122 ja 125 metriä) ja sijoittui 11:nneksi. Ville Larinto (117-120,5) epäonnistui toisellaan sen verran, että putosi 24:nneksi.

- Paska maku jäi, Olli tiivisti päivänsä.

- Parannettavaa jäi. Päätä puristi, jännitti vähän liikaa ja rentous jäi puuttumaan, Larinto puolestaan totesi.

Kalle Keituri (114 metriä, 35:s) ja Sami Niemi (111, 40:s) karsiutuivat toiselta kierrokselta.

- Hypyssä ei tapahtunut yhtään mitään. Siinä sitä virhettä. Puomilta lähtiessä tuntui, että ei saa hyvää asentoa, ja siitä on sitten turha enää pyristellä. Päänupissa se suurin vika oli, Keituri manaili.

- Vähän liian aikaisin lipsahti (ponnistus). Ehkä yritin vähän liikaa, mutta Bischofshofenissa voi jo hypätä rennommin, mäkiviikon kuopus Niemi totesi.

"Olipahan (piip) vaikea kisa"

Päävalmentaja Janne Väätäisen mukaan kisa oli todella vaikea, kirosanan myötä.

- Avauskierroksella vauhdit olivat niin hiljaiset, että todella äärirajoilla piti vetää. Pienet virheet kostautuivat välittömästi, Väätäinen kertoi.

- Hautamäki oli ainoa, joka onnistui molemmissa hypyissä. Ollin ensimmäinen oli yksi hänen parhaista hypyistään tänä talvena, mutta toisella ei riittänyt. Olli ei ollut omalla tasollaan, eikä Larintokaan. Odotukset ovat jo sellaiset, että olisihan tämä voinut paremminkin mennä, päävalmentaja jatkoi.

Odotukset ovat jo hyppääjilläkin hyvän alkukauden myötä kasvaneet koviksi.

- Kyllä jätkillä on nälkä kasvanut. Kopissa kirosanat raikuivat, mutta ei kun uutta matoa vain koukkuun Bischofshofenissa, Väätäinen päätti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. 6

    Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

  9. 9

    Sebastian Vetteliltä vahva vihje ensi kauden suunnitelmista

  10. 10

    NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – monta uutta suomalaista seurojen haaveihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. Näytä lisää