Ilpo, Tuure

Maastohiihto

Valikko

Ovatko dopingskandaalit liikaa? Norjan hiihtopomo pohtii eroa

Johaugin dopingkäry
Vidar Löfshus kommentoi norjalaismedialle asemaansa Norjan hiihtomaajoukkueen päällikkönä.
Dopingista kärähtäneelle Therese Johaugille langetettiin keskiviikkona kahden kuukauden väliaikainen kilpailukielto.

Johaug ilmoitti viikko sitten torstaina jääneensä kiinni klosteboli-nimisestä anabolisesta steroidista. Pahimmillaan norjalaisen maastohiihdon supertähteä odottaa neljän vuoden kilpailukielto.

Yllä olevalla videolla Ilta-Sanomien Pekka Holopainen ja Antti Virolainen keskustelevat Johaugin kilpailukiellosta.

Johaugin ja aiemmin astmalääkkeiden väärinkäytön vuoksi kahden kuukauden kilpailukiellon kärsineen Martin Johnsrud Sundbyn dopingskandaalit ovat ravistelleet Norjan maastohiihtomainetta perinpohjaisesti.

Keskiviikkona maan hiihtomaajoukkueen päällikkö Vidar Löfshus otti kantaa paitsi Johaugin käryyn, myös omaan asemaansa.

– Harkitsen omaa asemaani päivittäin. Ei ole mitään takeita siitä, että jatkan pestissäni. Lähden heti, jos saan viestin jättää tehtäväni. Mutta olen saanut paljon tukea. Ulkopuoliset ihmiset ovat niitä, jotka haluavat pääni tarjottimella, Löfshus kommentoi uutistoimisto NTB:lle.

VG:n haastattelussa Löfshus kertoi luottavansa täydellisesti Norjan antidopingtoimistoon. Juuri Norjan ADT:n valvontalautakunta määräsi Johaugin kilpailukiellon.

Väliaikaisen kilpailukieltonsa aikana Johaug ei saa osallistua maajoukkueen virallisiin harjoituksiin.

– Hän (Johaug) on keskustellut kanssani mahdollisista vaihtoehdoista, joiden myötä hän voisi harjoitella odottaessaan lopullista päätöstä, Löfshus sanoi.

Lähteet: VG, NTB, Aftenposten

Alla olevalla videolla Ilta-Sanomien Mikko Marttinen ja Antti Virolainen käyvät läpi Trofodermin-lääkevoiteen pakkauksesta löytyviä varoitustekstejä ja ohjeita. Johaugin kertomuksen mukaan Trofodermin-voide on syynä hänen käryynsä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    7. 7

      Tästä eivät asut enää niukemmaksi muutu: Jennifer Lopez, 47, purjehti punaiselle matolle lähes kaiken paljastavissa hepeneissä

    8. 8

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    9. 9

      Olli Lindholm katoaa vessaan ennen Vain elämää -vetoa – palaa korva veressä illalliselle: ”Sä oot hullu!”

    10. 10

      Rovaniemen taposta epäilty mies surmasi jo 2010: Toistakymmentä iskua kahdella Mora-puukolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    9. 9

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    10. 10

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää