Mauri

Maastohiihto

Therese Johaug syyllistyi Italiassa rikokseen – alkaako poliisitutkinta?

Julkaistu:

Johaugin käry
Italian poliisi on iskenyt ulkomaalaisten kimppuun ennenkin.
Norjan hiihtokuningattaren Therese Johaugin dopingkäry voi tarkoittaa hänelle lisää vakavia seurauksia.

28-vuotiasta menestyjää uhkaa syyte Italian lain rikkomisesta. Dopingin käyttö ja sen välittäminen on kriminalisoitu saapasmaassa.

Johaug myönsi käyttäneensä korkean paikan leirillä Italiassa Trofodermin-nimistä huulirasvaa, joka sisälsi kiellettyihin aineisiin kuuluvaa klostebolia.

– Syytteen nostaminen on mahdollista, jos rikos on tehty Italiassa, se edellyttää maan lain ja pykälien mukaan syytetoimia sekä koskee myös ulkomaalaisia, ministeri ja selvitysmies Lauri Tarasti sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En kuitenkaan tunne Italian lakia niin hyvin, että voisin antaa asiaan lopullisen vastauksen.

Johaug ja aineen hänelle Norjan maajoukkueen lääkäri Fredrik S. Bendiksen toimivat oman selityksensä mukaan huolimattomasti hiihtäjän rohtunutta huulta hoitaessaan.

Doping kriminalisoitiin Italiassa jo vuonna 2000.

Ratsioita ulkomaalaisten majapaikkoihin

Italian poliisilla on oikeus pidättää kielletyistä aineista kiinni jäänyt urheilija.

Maan terveysministeriön virkamiehet korostivat 2006 ennen Torinon olympialaisia, että dopingtestaus on alisteinen rikoslaille, eikä anna esimerkiksi ulkomaisille urheilijoille erivapauksia.

Kymmenen Itävallan joukkueeseen Torinon olympiakisoissa 2006 kuulunutta urheilijaa ja virkailijaa joutuivat oikeuteen, kun poliisi teki ratsian heidän majapaikkaansa ja löysi veridopingiin viittaavia välineitä.

Jamaikalainen pikajuoksija Asafa Powell ja hänen maanmiehensä Sherone Simpson sekä fysioterapeutti Chris Xuereb joutuivat Udinesessa viranomaistutkintaan kesällä 2013.

Poliisi iski heidän huoneisiinsa ja löysi 50 laatikollista erilaisia suihkeita, lääkepulloja sekä ravintolisiä. Jamaikalaiset poistuivat Italiasta pian ratsian jälkeen.

Kaksikon dopingkäry vahvistui juuri samoihin aikoihin. He antoivat positiiviset näytteet Jamaikan mestaruuskisoissa jo saman vuoden kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    10. 10

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    6. Näytä lisää