Sami, Samuli

Maastohiihto

Uutuuskirja: Näin vähällä Mika Myllylä arveli pääsevänsä Lahden dopingkärystä – ”Juridiset pykälät ovat auki”

Julkaistu:

Uutuuskirja
Valmentajalegenda Immo Kuutsa paljastaa, että Mika Myllylä halusi hiihtomaajoukkueen valmentajaksi.
Suomen hiihtomaajoukkuetta 1972–85 päävalmentanut Immo Kuutsa tiesi kevättalvella 2001, että Lahden MM-kisoissa yhtenä kuudesta suomalaisesta positiivisen dopingnäytteen antanut Mika Myllylä oli henkisesti kovilla.

Kuutsa kertoo torstaina ilmestyneessä, toimittaja Ari Pusan kirjoittamassa elämäkerrassaan Immo Kuutsan tarina (Docendo), miten kutsui supertähden kalastamaan ja purkamaan sydäntään pohjoissavolaiselle järvelle. Tulevan kilpailukiellon pituutta ei ollut vielä määritetty.

Kuutsan yllätykseksi Myllylä alkoi ottaa kovia hiihtovetoja järven jäällä. Hän kertoi varmistavansa, ettei kunto mene huonoksi, ”jos vielä tulee uusia kilpailuja”.

– Juridiset pykälät ovat auki. Missään ei kerrota, että Hemohes (suomalaishiihtäjien käyttämä plasmanlaajentaja) on kiellettyä, Myllylä puhui kirjan mukaan.

Kuutsa, 78, muistelee Myllylän uskoneen, että selviäisi jutusta varoituksella tai korkeintaan kolmen kuukauden kilpailukiellolla ja olisi vapaa mies pukemaan numerolappua olympiakauden 2001–02 alussa.

Kaikille kuudelle suomalaiselle langetettiin lopulta kahden vuoden kilpailukielto, joka päättyi vasta helmikuussa 2003.

Kuutsa kertoo Myllylän pyytäneen valmennusapua 1992. Kuutsa kieltäytyi ja sanoi, että jos Myllylä ei pärjäisi Lillehammerin olympiakisoissa 1994, asiaa voitaisiin katsoa uusiksi. Myllylä saavutti kisoista kolme mitalia.

”Jälkikäteen koko viesti oli irvikuva”

Kuutsan elämäkerran mukaan MM-kisojen alla hengitystietulehdukseen sairastunut Myllylä ei olisi halunnut hiihtää Lahdessa lainkaan, mutta hänet ylipuhuttiin mukaan, sillä Suomen tavoite miesten ensimmäisestä arvokisavoitosta viestissä sitten vuoden 1976 olisi ilman haapajärveläistä utopiaa. Kulta tuli – ja meni.

– Jälkikäteen koko viesti oli irvikuva. Siniristiliput liehuivat, ja melkein kaikki olivat doupattuja, paitsi Repo (Sami, viestin 3. osuuden hiihtäjä), Kuutsa muistaa Myllylän tilittäneen erämaajärvellä.

Myllylä palasi kilpailukiellosta laduille, mutta Kuutsa kertoo hänen toistuvasti tilittäneen, ettei kansainvälinen menestys ilman dopingia ollut edelleenkään mahdollista:

– Meno ei ole maailmalla muuttunut mihinkään. Samoja aineita yhä käytetään.

Viime vuosikymmenen puolivälin kieppeillä Myllylä pyysi Kuutsaa junailemaan niin, että hänestä tulisi maajoukkueen apu- ja Juha Miedosta päävalmentaja.

– On tietoa ja taitoa, Myllylä perusteli.

Kuutsa kertoo keskustelleensa päävalmentaja Reijo Jylhän kanssa siitä, että Myllylä tulisi nuorten edustusryhmän valmentajaksi. Hiihtoliiton silloinen (2005–09) puheenjohtaja Jaakko Holkeri kuitenkin ilmoitti, ettei Lahden tapahtumissa ryvettyneillä hänen kaudellaan olisi mitään asiaa liiton tehtäviin ja vakansseihin.

Myllylä menehtyi kesällä 2011.

Alla olevalla Lehtikuvan videolla tunnelmia Kuutsan kirjan julkistustilaisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntävä Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    4. 4

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    10. 10

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntävä Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    4. 4

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. Näytä lisää