Irma, Irmeli

Maastohiihto

Valikko

Kari-Pekka Kyrö on pian vapaa mies yli 15 vuoden jälkeen – ainakin yksi taho jo kiinnostunut

Maastohiihto
Kari-Pekka Kyrölle palautetaan täydet valmennusoikeudet 6. marraskuuta. Viimeisetkin esteet on raivattu.
15 vuotta ja 6,5 kuukautta. Sen verran ehtii kertyä mittaa hiihtomaajoukkueen entisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön toimintakiellolle ennen kuin Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hallitus purkaa sanktion kokouksessaan 6. marraskuuta. Suomen hiihtoliitto langetti Kyrölle elinikäisen toimintakiellon 20. huhtikuuta 2001 Lahden MM-kisojen dopingskandaalin jälkeen.

Viimeinenkin este Kyrön vapauttamisen tieltä raivattiin maanantaina, kun Hiihtoliitto vastaanotti Suomen antidopingtoimikunnan valvontalautakunnan lausunnon Kyrön tilanteesta.

Lautakunnan puheenjohtaja Markus Manninen ja Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala eivät halunneet tiistaina kommentoida toistaiseksi vain asianosaisille julkisen lausunnon sisältöä, mutta IS:n saamien tietojen mukaan valvontalautakunta ei vastusta Kyrön vapauttamista. Juristipitoisen asiantuntijakollegion kanta oli asiassa erittäin ratkaiseva.

Hiihtoliitto päätti puoltaa ammatinharjoittamisoikeuksien palauttamista Kyrölle jo kesäkuussa. Jotta asia etenisi maaliin, Hiihtoliitto tarvitsi valvontalautakunnan puoltavan kannanoton Kansainvälisen hiihtoliiton käsittelyä varten.

– Kommentoimatta lausunnon sisältöä prosessi menee nyt niin, että asiaa käsitellään Hiihtoliiton johtokunnassa syyskuun alkupuolella. Sen jälkeen se menee FIS:iin, jonka hallitus käsittelee juttua 6. marraskuuta, Kulmala sanoo.

Pääsihteeri Sarah Lewisin mukaan FIS:n rooli on vain siunata asia.

– Kyrön anomukseen on koko ajan kautta linjan suhtauduttu myönteisesti, kertoo Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Markku Haapasalmi.

FIS vapautti jo viime vuonna elinikäisestä toimintakiellosta toisen Lahden MM-kisojen aikaisen maajoukkuevalmentajan Jarmo Riskin ja joukkueen tuolloisen lääkärin Juha-Pekka Turpeisen.

Uusi keskisuomalainen hiihtoseura Ski Jyväskylä (ent. Huhtasuon Hiihto) on jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut Kyrön osaamisesta. Toimintakielto ei ole estänyt Kyröltä vain ammattivalmentamista, vaan käytännössä torpannut häneltä kaikki urheilu- ja liikunta-alan työpaikat myös opetuksen ja tutkimuksen alueilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    6. 6

      Trump: Tapaamisesta Kiinan presidentin kanssa tulee ”erittäin vaikea”

    7. 7

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    8. 8

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    9. 9

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    10. 10

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    6. Näytä lisää