Signe, Varma

Maastohiihto

Mäkäräinen villitsi Taivalkoskella – nimikirjoituksiin kului enemmän aikaa kuin hiihtämiseen

Julkaistu:

SM-hiihdot
MM-pronssimitalisti joutui väistämään edellään kaatunutta hiihtäjää.
Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen saapuminen SM-hiihtojen toiselle kisapäivälle todisti sen, että hän on hiihtourheilun selvästi suurin suomalaisnimi.

Mäkäräinen sivakoi nopeasti 3,75 kilometrin kisamatkan, mutta kilpailun jälkeen hän vietti pitkän tovin, kunnes sai viimeisetkin nimikirjoitusten pyytäjät tyytyväisiksi.

– Hauskaa oli, vaikkei se mitenkään mukavalle tuntunut. Olin koko matkan todella tiukilla.

Mäkäräisen edessä kaatui hiihtäjä, mutta suksilla taitava suomalaistähti pystyi väistämään vaaratilanteen.

– Onneksi ehdin nähdä kaatumisen kaukaa, joten pystyin väistämään.

Perinteinen tyyli oli uutta ampumahiihtäjälle.

– Loppu tuli huonommin, sillä sukseni ei ollut kovin liukas. Mutta lähdin sillä ajatuksella liikkeelle, että suksi on pitävä.

Mäkäräinen lähti matkaan kisan alkupäässä.

– Toivottavasti siitä oli minulle hyötyä. Laturadat olivat hyvässä kunnossa, vaikka verryttelytkin oli tehty siinä.

Mäkäräinen kertoi tekevänsä ratkaisut uransa jatkon suhteen lähiaikoina.

– Uskon, että liitto valitsee uuden päävalmentajan nopealla aikataululla ja samalla omakin päätökseni kypsyy. Uskon, että liitossa kuunnellaan myös minun mielipidettäni ennen valintaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    5. 5

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    6. 6

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

    7. 7

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    8. 8

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    9. 9

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    10. 10

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    5. 5

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    6. Näytä lisää