Kullervo

Maastohiihto

Päävalmentaja Jylhä suomalaisten järkyttävistä aikaeroista Johaugiin: ”Voitelu ei ratkaissut”

Julkaistu:

MAASTOHIIHTO
Suomalaisnaiset jäivät kauas palkintosijoilta Falunin maailmancupissa, mutta päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan kisa ei ratkennut voiteluun tai suksivalintoihin.
13 oli onnennumero Norjan Therese Johaugille. Maailmancupia ylivoimaisesti johtava hiihtäjätär otti 13. päivänä kauden 13 cupin osakilpailuvoittonsa.

– Rakastan Falunia ja Tappomäkeä, Johaug nautiskeli kisan jälkeen kilpakumppanien maatessa ladulla henkihievereissään.

Johaug puristi 18,6 sekunnin eron toiseksi tulleeseen maannaiseensa Heidi Wengiin. Paras ruotsalainen oli yhdeksänneksi lykkinyt Charlotte Kalla, joka aloitti vahvasti, mutta jonka potku hyytyi kuuluisan Tappomäen jälkeen. Lumisade toi mukanaan ”pottukelin”, jossa pärjäsivät ”suksilla juoksijat”. Kalla ei kuulunut heihin, vaan murjotti kisan jälkeen pettyneen oloisena.

Suomalaiset jäivät kärjelle lähes minuutin. Kahdeksanneksi (47,2 sekuntia voittajaan) sivakoinut Krista Pärmäkoski valitteli terävyyden puutetta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Raskas kisa. Verryttelyssä tuntui hyvältä, mutta latu oli muuttunut aavistuksen. Jouduin hiihtämään aika paljon kanteilla ja nousuissa haarakäynti vei kropan hapoille, Pärmäkoski kertoi tuntemuksistaan.

Suomalaisnaiset valittelivat joukolla huonoa luistoa, mutta päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan reilu ero kärkeen ei ollut epäonnistuneen voitelun tai väärien suksivalintojen seurausta.

– Katselimme väliaikoja ja totesimme voitelun olleen sellaista medium-tasoa, Jylhä sanoi.

Hänen mukaansa Johaugin ylivoima antaa hieman vääristyneen kuvan muiden suorituksista.

– Suomalaiset jäivät Tappomäessä kärkeen 2–3 sekuntia, mikä ei ole älyttömän paljon.

Ja Jylhän matematiikantunti jatkuu.

– Mikäli suomalaiset olisivat hiihtäneet jokaisen kilometrin sekunnin kovempaa, sijoitukset olisivat olleet 5, 7, 10, 12 ja 15.

Ensi vuonna ei järjestetä matematiikankoetta, vaan hiihdetään MM-mitaleista kotiladuilla Lahdessa. Silloin sinivalkoisen suksen toivotaan liikkuvan vauhdikkaammin. Jylhän mukaan kauden jälkeen on pohdinnan paikka.

– Johaug hiihtää todennäköisesti kovaa ensi kaudellakin, mutta miten onnistumme tekemään tarvittavan muutoksen, jotta kilpailemme hänen jälkeensä jaettavista mitaleista, Jylhä pohtii.

Sunnuntaina suomalaiset pääsevät mittaamaan tasoeroa 10 kilometrin vapaalla, joka hiihdetään yhteislähtönä.

Falun, Ruotsi:

Naiset, 5 km (p):
1) Therese Johaug, Norja 13.49,1
2) Heidi Weng, Norja jäljessä 18,6 sekuntia
3) Ingvild Flugstad Östberg, Norja –29,2
4) Astrid Jacobsen, Norja –29,6
5) Jessica Diggins, USA –37,2
6) Justyna Kowalczyk, Puola –44,1
7) Sadie Bjornsen, USA –44,8
8) Krista Pärmäkoski, Suomi –47,2
9) Charlotte Kalla, Ruotsi –50,2
10) Stefanie Böhler, Saksa –51,0
...
11) Laura Mononen, Suomi –51,8
13) Kerttu Niskanen, Suomi –53,6
15) Anne Kyllönen, Suomi –57,2
18) Riitta-Liisa Roponen, Suomi –1.03,9.

Tilanne maailmancupissa (24/36 kilpailua): 1) Johaug 1744, 2) Östberg 1612, 3) Weng 1301, 4) Kalla 931, 5) Stina Nilsson Ruotsi 800, 6) Pärmäkoski 798, 7) Niskanen 779,... 11) Kyllönen 632,... 14) Mononen 470,... 34) Roponen 137,... 57) Mona-Liisa Nousiainen Suomi 36,... 80) Katri Lylynperä Suomi 10,... 87) Susanna Saapunki Suomi 4.

Seuraava kilpailu: 14.2. Falun, 10 km yhteislähtö (v).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    3. 3

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Pytonin omistaja löytyi kuolleena kotoaan Britanniassa – poliisi tutkii käärmeen osuutta tukehtumisessa

    6. 6

      Video: Johdossa olleen kenialaisjuoksijan maraton päättyi karulla tavalla – sätki hervottomasti maassa minuuttien ajan

    7. 7

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    8. 8

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    9. 9

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    10. 10

      Videot: Jokerien Eeli Tolvasen, 18, rannelaukaus kylvää tuhoa – jo kauden toinen hattutemppu!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    9. 9

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    3. 3

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Pytonin omistaja löytyi kuolleena kotoaan Britanniassa – poliisi tutkii käärmeen osuutta tukehtumisessa

    6. Näytä lisää