Juha, Janne, Jani

Maastohiihto

Valikko

Vuokatti juhli ilman Jauhojärveäkin

Julkaistu:

hiihdon sm-kisat
Maajoukkuehiihtäjä Sami Jauhojärvi toipui SM-viikonlopun aikana vatsataudin vaikutuksista, mutta hänen seuransa Vuokatti Ski Team Kainuu jatkoi silti voittokulkuaan miesten 4x10 kilometrin viestissä.
Imatralla mestarijoukkueen viestiä veivät Jauhojärven osuutta paikannut Mikko Koutaniemi, Iivo Niskanen, Teemu Härkönen ja Martti Jylhä.

– Muu porukka päätti, että minä hiihdän avausosuuden. Tulin tänne siinä uskossa, että hiihdän vapaata, kun jalkapohjan kanssa on ollut ongelmia, Koutaniemi kertasi ja kuvasi hiihtoaan luokattomaksi. Hän tuli vaihtoon yhdeksäntenä.

Vuokatti vei viestin nimiinsä viidennen kerran peräkkäin, ja yhdeksännen kerran vuodesta 2007 lähtien. Jauhojärvi on ollut joka kerta mukana ennen tätä vuotta.

Vuonna 2012 Vuokatti taipui hopealle edellisissä Imatran SM-kisoissa, ja silloin Jauhojärvi lähti kesken kisojen osallistumaan synnytyksessä.

Tällä kertaa Imatralla Niskanen nosti Vuokatin kärkeen toisella osuudella.

– Oli nopea kymppi. Minulle se oli ensimmäinen kova harjoitus pitkään aikaan, tammikuussa toipilaana ollut Niskanen sanoi.

Härkönen arveli päässeensä juuri ajoissa eroon pienestä niiskutuksesta, jotta sai suksiinsa viikonlopun parasta vauhtia. Ankkurina Jylhä karkasi heti alussa omille teilleen ja toi joukkueen maaliin 45 sekunnin erolla Kouvolan Hiihtoseuraan.

– Pidin huolen siitä, etten hajota välineitä tai kaadu, Jylhä totesi.

Kouvola onnistui mitalijahdissa ilman selkävaivaista Ville Nousiaista joukkueella Lauri Vuorinen, Lauri Lepistö, Juha Lallukka ja Kari Varis.

– Hopea oli meille kuin voitto, Lepistö tuumasi.

Matti Heikkinen nosti Vantaan Hiihtoseuran pronssille 1,4 sekunnin erolla Oulun Hiihtoseuran Kusti Kittilään.

Vantaan ykkösosuudella Janne Stenbäck katkesi pahasti ja arveli saaneensa astmakohtauksen.

– Hiukan ristiriitaiset tunnelmat. En olisi ansainnut mitalia, Stenbäck totesi ja kiitti joukkuekavereitaan hyvästä paikkauksesta. Stenbäckin jälkeen viestiä veivät Anssi Pentsinen, Waltteri Vinkanharju ja Heikkinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    5. 5

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    6. 6

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    7. 7

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    8. 8

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    5. 5

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    6. Näytä lisää