Jyrki, Jyri, Jori

Maastohiihto

Valikko

Huhtikuussa synnyttävä hiihtotähti tähtää jo marraskuussa alkavaan maailmancupiin: ”Muutun koko ajan hitaammaksi”

Maastohiihto
Yhdysvaltojen sprinttitähti Kikkan Randall haluaa olla mitalikunnossa Lahden MM-kisoissa ensi vuonna.
Kikkan Randallin esikoisen laskettu aika on huhtikuussa. Lähestyvä synnytys ei ole kuitenkaan hidastanut olympiahiihtäjän tahtia kokonaan.

– Treenaamiseni ei ole muuttunut kovinkaan paljon. Laskimme valmentajani kanssa volyymia 25 prosenttia, eikä intervallitreenejä tehdä täydellä teholla, Randall sanoi raskausajan treenaamiseen erikoistuneelle FitBump-lehdelle.

Randall, 33, pitää raskauden aikana yllä peruskuntoa.

– Teen silti voimaharjoituksia kaksi kertaa viikossa. Ohjelmaa muokataan, kun raskaus etenee. Vähemmän räjähtävää työtä ja enemmän perusvoimaliikkeitä, Randall sanoi.

– Veikkaan, ettei minun tarvitse enää käyttää painovyötä. 22 viikkoa ja olo on loistava, Randall kirjoitti Twitterissä joulukuussa.

”Energiatasoni laskevat nopeammin”

Marraskuussa kisatauolle jäänyt Randall on yllättynyt kuinka normaalilta treenaaminen on tuntunut raskausajan ensimmäisellä puolikkaalla. Pieniä muutoksia on silti tapahtunut.

– Energiatasoni laskevat nopeammin muutaman treenipäivän jälkeen kuin tavallisesti.

– Tuntuu, että muutun koko ajan heikommaksi ja hitaammaksi sen sijaan, että kehittyisin ja muuttuisin vahvemmaksi joka viikko. Melko poikkeavaa siitä, mihin olen tottunut, Randall sanoi.

Kilpailutavoitteita jo tälle vuodelle

Randall on asettanut tavoitteekseen, että hän hiihtää mitaleista ensi vuoden Lahden MM-kisoissa. Kisat alkavat helmikuussa 2017.

– Toivon kuitenkin olevani tarpeeksi hyvässä kunnossa osallistuakseni jo marraskuussa alkavaan maailmancupiin.

Suomessa Randallin nähtiin loistavan viimeksi toissa vuonna, kun yhdysvaltalainen hiihti Salpausselän maailmancupin osakilpailuvoittoon sprinttikilpailussa. Tuolloin Randall majoittui nykyisin myös raskaana olevan Aino-Kaisa Saarisen luona ja pääsi maistamaan porokeittoa.

Kaikkiaan Randall on voittanut maailmancupissa 13 kertaa. Palkintopallille hän on noussut maailmancupissa 27 kertaa. Hiihtotähti on voittanut myös parisprintin MM-kultaa Val di Fiemmessä 2013 ja sprinttihopeaa Liberecissä 2009. Lisäksi hän on edustanut Yhdysvaltoja neljästi olympialaisissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    2. 2

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    3. 3

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    4. 4

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    5. 5

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    6. 6

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    7. 7

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    8. 8

      Mihail Gorbatshov listaa Putinin Venäjän ongelmia Time-lehdessä – ratkaisuna uusi perestroika?

    9. 9

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    6. 6

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    7. 7

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    8. 8

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    2. 2

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    3. 3

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    4. 4

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    5. 5

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    6. Näytä lisää